Artikkelit | Valitut Palat

Artikkelit

Kaikki artikkelit

Tee tavallisesta kirjolohi- tai lohifileestä jotain aivan erityistä marinoimalla kala nopeasti ja tarjoamalla sen lisänä pinaattia ja papuja sekä varhaisperunoita tai rapeaa leipää.

Moni suomalainen kohotteli kulmiaan kun ”hirviörock-yhtye” Lordi kutsuttiin osallistumaan vuoden 2006 Suomen euroviisukarsintoihin. Vielä useampi yllättyi, kun
Yhtye voitti karsinnat kappaleellaan ”Hard Rock Hallelujah”.

Sokeri on vakava riski kansanterveydelle, mutta elintarviketeollisuus torjuu sääntelyn.

Nopeasti eteneminen ei Oxfordin kanavassa ole edes mahdollista, mikä vain ilahduttaa vesiväylän kulkijoita.

Jääkiekon MM-kisat 1995 olivat järjestyksessään 59. maailmanmestaruuskilpailut ja ne pelattiin kahdeksatta kertaa Ruotsissa. Tällä kertaa millään joukkueella ei ollut mukana NHL-vahvistuksia, koska liigassa oli tuolloin työsulku. Tämä suosi suomalaisia, joilla oli joukkueessa poikkeuksellisen paljon lupaavia nuoria pelaajia, ennen muuta ”Tupu, Hupu ja Lupu -ketju”, eli Saku Koivu, Jere Lehtinen ja Ville Peltola.

Torstaina 4.5.2017 Esko Rahkosen kuolemasta on tullut kuluneeksi kymmenen vuotta. Rahkonen nousi suomalaisen iskelmäyleisön tietoisuuteen vuonna 1965 tekemällään ensilevytyksellä Syvä kuin meri. Yli 40 vuotta kestäneellä urallaan hän lunasti paikkansa suomalaisen tanssi-iskelmän huipulla niin levylaulajana kuin keikka-artistinakin.

Saroo Brierley ei tiennyt 25 vuoteen, mistä hän oli kotoisin. Sitten hän ryhtyi etsimään Google Earth -palvelun avulla tietoa alkuperästään.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa mitattiin vuoden 1986 vapun alla kohonneita säteilyarvoja. Säteilyn syytä ei tiedetty. Säteilyarvot nousivat Pohjoismaissa jopa kuusinkertaisiksi normaaliin verrattuna. Säteilyturvakeskus (STUK) arvioi, että kyseessä oli todennäköisesti ydinvoimalavuoto.

Kahvin vapautuminen viimeisenä hyödykkeenä säännöstelystä kuvasi Suomen alkavaa vaurastumista: lähes kaikilla alkoi jo olla varaa elämän pieniin ylellisyyksiin – edes silloin tällöin.

Muovi saastuttaa maailman valtameret, tappaa merieläimiä ja vahingoittaa planeettaa. Boyan Slat saattaa tietää ratkaisun.

Sivut