Artikkelit
Valittujen Palojen ilmaiset nettipelit
Kaikki artikkelit
Kananmuna tuo sametinomaista pehmeyttä tähän klassiseen kreikkalaiseen kevätajan keittoon.
Parsan kasvukausi on hedelmällisimmillään vain muutaman keväisen viikon ajan. Yhtä nopeasti kuin se alkaa, se on ohi koko loppuvuodeksi.
Kuinka herkullista ja yksinkertaista lampaanliha voi ollakaan? Ohuet lammassuikaleet paistetaan rasvassa ja paritetaan ihanien makujen kanssa: inkivääriä, valkosipulia, minttua ja tulista kastiketta. Koko komeus ahdetaan maukkaan pita-taskun väliin. Käsin ahmittavan hyvää!
Jotkut lihankappaleet on tarkoitettu nopeasti grillattavaksi, kun taas joidenkin valmistamiseen on parempi käyttää tuntitolkulla aikaa.
Harva ruokakulttuuri arvostaa lammasta yhtä paljon kuin kreikkalainen keittiö. Tuoreet yrtit, tomaatit ja reilu silaus valkosipulia tuovat tähän paistettuun alkupalaan aitoja välimerellisiä makuja.
Lammas on maultaan vahvempaa kuin useat muut lihat. Siksi pienikin määrä voi kantaa pitkälle. Tämä tukeva ateria tarjoaa enemmän kasviksia kuin lihaa, mutta lammas maistuu joka haarukallisessa.
Lammas maistuu upealta myös jauhettuna ja paistettuna. Tässä herkullisessa ruokalajissa mehevä lampaan jauheliha yhdistetään upeisiin makuihin ja paistetaan kesäkurpitsaveneiden täytteenä.
Grillattuna lammas loistaa parhaimmillaan. Lisää maukkautta käyttämällä korianteria, limeä, minttua ja kuminaa. Tämä alkuruoka kruunaa lämpimän päivän!
Sopiiko korealaisten rakentama Chevy myös perhe-autoksi?
Suklaasta on tehty runsaasti tutkimuksia, mutta onko se todellakin hyväksi terveydelle?