Ihmiset ja yhteiskunta | Valitut Palat

Ihmiset ja yhteiskunta

Useampi kuin joka toinen suomalaisista on sitä mieltä, että tiedotusvälineissä ja mainoksissa esitetään nykyään liikaa seksiä. 

Pidän kummitusjutuista. Mitä karmeampia ne ovat, sitä parempi. Mutta kun juttu on lopussa ja tukkani on jälleen laskeutunut päätä pitkin, nauran poikkeuksetta ja sanon: ”Kukaan järkevä ihminen ei tietenkään usko kummituksiin.” Näin oli viime aikoihin asti. Nyt en oikein tiedä.

Suomalainen luottaa poliisiin ja pankkeihin enemmän kuin kirkkoon ja ay-liikkeeseen. Asia käy ilmi Valittujen Palojen ja brittiläisen Wyman Dillon –tutkimuslaitoksen tekemästä kyselystä, jossa suomalaisia pyydettin asettamaan luotettavuusjärjestykseen 18 eri instituutiota.
 

Laulaja Suvi Teräsniskan (s. 1989) nousu suomalaisen iskelmätaivaan uudeksi, iskelmän kaanonia pysyvästi muuttaneeksi kirkkaimmaksi tähdeksi alkoi kymmenisen vuotta sitten.

Valitut Palat kunnioittaa Seija Simolan muistoa julkaisemalla uudelleen vuoden 2014 ilmestyneen musiikkikokoelman Sävyjä. Kahdelle CD-levylle on koottu Simolan ikimuistoisimpien laulujen lisäksi myös harvinaisempia kappaleita persoonallisen taiteilijan uran varrelta. Simola antoi yhden viimeisistä haastatteluistaan toimittaja Mikko Mattlarille kokoelmalevyn kansilehden tekstiä varten. Lue alta Simolasta ja hänen urastaan.

Pitkäkin avioliitto pysyy tuoreena muutaman niksin avulla.

Enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että ympäristöaktivisteilla on nykyään liian suuri valta maan ja kuntien tulevaisuutta koskevissa ratkaisuissa. Asia käy ilmi Valittujen Palojen brittiläisen Wyman & Dillon -tutkimuslaitoksen kanssa tekemästä laajasta tutkimuksesta, jossa kysyttiin haastateltavien kantoja suomalaisen yhteiskunnan ajankohtaisiin kysymyksiin.

Suomalainen luottaa eniten palomieheen ja apteekkityöntekijään. Vähiten suomalainen luottaa puhelinmyyjään ja poliitikkoon. Asia käy ilmi Valittujen Palojen ja brittiläisen Wyman & Dillon -tutkimuslaitoksen kanssa tekemästä laajasta tutkimuksesta, jossa kysyttiin haastateltavien luottamusta eri ammattien edustajiin.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Ihmiset ja yhteiskunta