Artikkelit | Valitut Palat

Artikkelit

Kaikki artikkelit

Yhdysvalloissa on nykyisin yli 72 000 satavuotiasta, mikä on 44 % enemmän kuin vuonna 2000. Näillä ohjeilla sinäkin voit saavuttaa sadan vuoden iän.

Kyynelemme ovat huomattavasti merkittävämpiä kuin tiede on luullut.

Lapuan liike sai alkunsa väkivaltaisesta oman käden oikeudesta, kun kommunistinuorilta revittiin punaiset paidat päältä, ja sama piirre sävytti liikkeen toimintaa myös jatkossa. Liikkeen piirissä oman käden oikeutta alettiin kutsua Lapuan laiksi. Teon laillisuudella ei ollut merkitystä, sillä liikkeen ajatusmaailman mukaan lapuanliikkeen tulkitsema ”kansan tahto” oli lain yläpuolella.
 

Bram Stokerin vampyyriromaani nojaa vahvasti legendoihin, mutta teoksen viitoittamaa reittiä voi yhä kulkea ja aistia kauhuromanttista tunnelmaa.

Teknologia ja automaatio valtaavat alaa. Omia taitoja on syytä päivittää etenkin, jos työskentelet joillain riskiryhmään kuuluvista aloista.

Yksi kymmenestä kärsii munuaiskivistä, joten niiden syntymiseen johtavista seikoista, mahdollisista torjuntakeinoista ja tarjolla olevista hoidoista on hyvä olla tietoinen.

Vuonna 1946 kahvi oli hyvin harvinaista herkkua - ja erittäin kallista. Vuoden suurin mediatapahtuma oli kahvilaiva Herakleen saapuminen Turun satamaan 24. helmikuuta.

Helpot konstit, joiden avulla voit korostaa älykkyyttäsi. 

Ota käyttöön uusia ideoita levätäksesi enemmän.

Presidentti Kekkonen oli luja ja ärhäkkä taistelijaluonne, mutta myös varsin herkkänahkainen. Vuoden 1968 presidentinvaaleissa kokoomuksen ehdokkaan Virkkusen vaalilause ”Maa tarvitsee presidentin” loukkasi Kekkosta, ja SMP:n ehdokas Vennamo ärsytti häntä vanhastaan. 

Sivut