Koti ja puutarha | Valitut Palat

Koti ja puutarha

Käytitpä turvallisia ja poispeseytyviä kasvomaaleja tai meikkipussistasi löytyviä tuotteita, näillä hauskoilla ideoilla saat muutamassa minuutissa pienen lisän lapsesi kotitekoiseen – tai kaupasta ostettuun – halloween-naamiaisasuun.

Jukkatalo, Opkk, K-Rauta, Tikkurila ja Asko ovat luotetuimmat asumiseen, remontointiin ja sisustukseen liittyvät tuotemerkit.

Liian pienellä määrällä pesuainetta saat huonon pesutuloksen. Liian suurella määrällä taas vaatteet voivat huuhtoutua huonosti. Ja tuhlaat pesuaineen ohella rahaa, energiaa ja vettä.

Askartele näitä juutti- ja paperinarujoulukuusia maalaishenkisiksi pöytäkoristeiksi. Lisää niiden joukkoon muutama havunoksa, köynnös tai koristeita niin saat hetkessä pöydällesi ”metsän”.

Jouluna annetaan lahjoja, syödään yhdessä ja koristellaan koti.

On taas jouluostosten aika. Ostoksilla käymisen ei kuitenkaan tarvitse olla stressaavaa. Tässä kahdeksan vinkkiä, joiden avulla jouluostokset sujuvat leikiten.

Ruusun menestyminen riippuu siitä, onko ilmasto sille sopiva.

Ikkunoiden pesu voi olla tuskastuttavaa puuhaa, varsinkin silloin kun huomaat vastapestyjen ikkunoiden olevan täynnä juovia ja likaa.

MAGICAL CAROLS -kokoelma tuo kuultavaksesi 10 ihastuttavaa joululaulua taidokkaina kuoroesityksinä.

Tunnelmoi CHRISTMAS FIRESIDE -kokoelman 10 ikimuistoisen joululaulun parissa!

Sivut

Tilaa syöte RSS - Koti ja puutarha