Nyt on lupa juoda kahvia, juosta asvaltilla ja pelata tietokoneella.
1. Tietokonepelit
Ne eristävät lapset ja vievät aikaa oppimiselta, vai mitä? Ehkä ei sittenkään. Tutkimuksissa on todettu, että säännöllinen tietokonepelaaminen voi parantaa käden ja silmän yhteistoimintaa, koululaisen menestystä tietoaineissa ja jopa älykkyysosamäärää.
Vuonna 2002 tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 700 lasta, ja siinä havaittiin, että simulaatio- ja seikkailupelit kuten Sim City, jossa rakennetaan kaupunkia, ja RollerCoaster Tycoon, jossa rakennetaan ja hoidetaan huvipuistoa, kehittivät lasten strategista ajattelua ja suunnittelutaitoja. Walesilaisen Glyndwr-yliopiston tutkijan Peter Excellin tutkimuksen mukaan tietokonepelit ovat myös erinomainen keino selittää fysiikan perusteita. Pelissä heitetyn aseen on esimerkiksi kuljettava tiettyä liikerataa, mikä havainnollistaa painovoiman lakeja.
Lontoolaisessa alakoulussa aloitettiin viime vuonna hanke, jossa viidesluokkalaiset pelaavat Nintendo-pelikonsolilla matematiikkapeliä nimeltä Professor Kageyama’s Maths Training. Lapset innostuivat pelistä niin, että sitä pelataan nyt koulun muillakin luokilla ja osa oppilaista on pyytänyt vanhempiaan ostamaan sen kotiin.
VARO SILTI...
Jotkin tietokonepelit voivat aiheuttaa stressin kaltaisia oireita, joille erityisesti pienemmät lapset ovat alttiita, koska he eivät pysty aina erottamaan satua todesta. Sijoita tietokone kotiin niin, että näet, kun lapsesi pelaa.
2. Lievä ylipaino
Jos pelkäät, että jo muutama kilo yli ihannepainon ylärajan tietää kuolemantuomiota, pelkosi on turha. Yhdysvalloissa tutkittiin 2,3 miljoonan ihmisen kuolleisuusluvut ja todettiin, että painoindeksi 25–30 (eli lievä ylipaino) ei lisää todennäköisyyttä kuolla sydän- ja verisuonitauteihin eikä syöpään sen enempää kuin normaalipainosta kertova painoindeksi 20–25.
Mitä ihmettä? Yhdysvaltain kansanterveyslaitoksen tutkimusta johtaneen Katherine Flegalin mukaan on mahdollista, että ylipainoisilla vanhuksilla on paremmat ravintovarastot, joiden avulla he selviävät terveysongelmista. Tämä saattaa vaikuttaa kaikkien ikäryhmien keskiarvoihin.
Lihavuuden riskeistä tiedottavan brittijärjestön National Obesity Forumin puheenjohtaja Colin Waine huomauttaa lisäksi, että painoindeksiä tärkeämpää on liikakilojen sijainti: vatsan alueen lihavuus on epäterveellisempää kuin ylikilot lantion seudulla. ”Jos miehen vyötärönympärys on yli 90 senttimetriä ja naisen yli 80 senttimetriä, riski sairastua diabetekseen tai sydän- ja verisuonitauteihin on koholla”, hän sanoo. ”Riski kasvaa senttien mukaan, eli yli metrinen vyötärö miehellä ja yli 90-senttinen naisella merkitsee jo suurta riskiä.”
Jos siis olet muuten hyväkuntoinen ja harrastat liikuntaa – ja vartalosi on päärynän eikä omenan muotoinen – niin muutamasta liikakilosta ei kannata murehtia.
VARO SILTI...
Merkittävä lihavuus (painoindeksi yli 30) on vakava terveysriski. Noin 115 000 sairaanhoitajan seurantatutkimuksessa kävi ilmi, että lihavilla naisilla oli 28-kertainen riski sairastua diabetekseen verrattuna naisiin, joiden painoindeksi oli 22. Colin Waine neuvoo pitämään painoindeksin kurissa niin, ettei se nouse yli 27:n (painoindeksi on paino jaettuna pituuden neliöllä eli jos painat 70 kiloa ja olet 170 senttimetriä pitkä, laskutoimitus on 70 / (1,7 x 1,7) = 24,2).
3. Kovaäänisen musiikin kuunteleminen
Jos teini-ikäisen lapsesi huoneesta kuuluva musiikin jytinä saa sinut epätoivon partaalle, yllätyt varmaan kuullessasi, että musiikin huudattamisesta voi olla lapsellesi jotakin hyötyäkin.
On tieteellisesti todistettu, että mitä voimakkaammin musiikki soi, sitä enemmän mielihyvää se tuottaa, kerrotaan englantilaisesta Manchesterin yliopistosta. Sisäkorvassa sijaitseva tasapainoelin välittää aivoihin tietoa paitsi pään asennosta, myös värähtelyistä. Kun ääniaallot kantautuvat tasapainoelimeen, se lähettää aivoihin myönteisen viestin. Tutkija Neil Todd uskoo, että kyseessä on jäänne esi-ihmisen perustarpeisiin kuten nälkään ja seksiin liittyvästä akustisesta aistista.
Jos musiikin kuunteleminen kovalla kuitenkin johtaa kuulovaurioon, niin ei kai sitä kannata harrastaa? Todd havaitsi, että huoneen poikki kantautuessaan äänten on oltava voimakkuudeltaan yli 90 desibeliä (eli samaa luokkaa kuin moottoripyörän tai ruohonleikkurin ääni), jotta tasapainoelin reagoisi niihin, mutta massan (esimerkiksi lattian tai jos nojaa kovaääniseen) kuljettamien äänten tarvitsee olla vain 30 desibeliä aiheuttaakseen saman tuntemuksen.
VARO SILTI...
Rockklubeilla ja -konserteissa desibelit voivat mennä yli sadan. Musiikin ja kuulovaurioiden väliseen yhteyteen erikoistunut tutkija Bradford Backus Lontoon University Collegesta sanoo, että mitä pitempään kovaäänistä musiikkia kuuntelee, sitä enemmän vauriota se aiheuttaa. Turvarajana pidetään 85 desibelin altistusta kahdeksan tunnin ajan, mutta jos desibelit nousevat 88:aan, altistumisaika pitäisi puolittaa. Ympäristön melutasoa voi seurata desibelimittarilla, joita saa audioalan erikoisliikkeistä. Mittareita on myös joissain matkapuhelimissa.
4. Asvaltilla juokseminen
Lenkkeilyä ja etenkin kovalla alustalla juoksemista on syytetty polvinivelten kulumisesta, joka voi johtaa nivelrikkoon. Tuoreen tutkimuksen mukaan säännöllinen lenkkeily kuitenkin ehkäisee nivelrikon syntymistä.
Kaikesta päätellen juokseminen vahvistaa polviniveltä ympäröivää rustoa ja ehkäisee siten sen rappeutumista. Australialaisen Monash-yliopiston tutkimuksessa oli mukana kolmesataa 50–79-vuotiasta, joiden terveydentilaa seurattiin 10 vuoden ajan. Ruston määrä kasvoi seuranta-aikana eniten niillä, jotka liikkuivat aktiivisimmin.
Säännöllinen juokseminen voi myös lievittää kipua: Stanfordin yliopistossa havaittiin, että säännöllisesti liikkuvat, myös juoksevat, ikääntyneet ihmiset kärsivät 25 prosenttia vähemmän tuki- ja liikuntaelinten kivuista kuin vähän liikkuvat ihmiset.
Pitäisikö nivelrikkoon sairastuneiden siis harrastaa liikuntaa? ”Kyllä vain”, sanoo puheenjohtaja Adam Bajkowski Ison-Britannian reumalääkäriliitosta. ”Mitä enemmän niveliä harjoittaa, sitä vahvemmat niistä tulee.”
Inject Testi Mainos
Tämä on testi mainos. KOkeillaan kuinka tämä mahdollisesti toimii!
VARO SILTI...
”Ikääntyneiden ihmisten on hyvä jutella aina lääkärin kanssa ennen uuden liikuntaharrastuksen aloittamista, ja juokseminen on hyvä aloittaa vähitellen reippaalla kävelyllä”, sanoo Claire Small Ison-Britannian fysioterapeuttiliitosta.
5. Kulutusmaito
Jos olet opetellut käyttämään vain rasvattomia ja kevyttuotteita, saatat nyt muuttaa mielesi.
Walesin yliopiston seurantatutkimuksessa oli mukana 2375 miestä 25 vuoden ajan. Rasvaisia maitotuotteita käyttäneet miehet sairastuivat 63 prosenttia pienemmällä todennäköisyydellä metaboliseen oireyhtymään eli aineenvaihduntahäiriöön, jolle ovat ominaisia insuliinin tehottomuus, keskivartalolihavuus ja taipumus verensokerin lisääntymiseen sekä verenpaineen kohoamiseen. Seurauksena voi olla diabetes, sydän- ja verisuonitauti tai aivohalvaus. Ilmeisesti rasvaisen maidon, jogurtin ja juuston sisältämät keskipitkäketjuiset rasvahapot myös lisäävät solujen insuliiniherkkyyttä niillä, jotka sairastavat metabolista oireyhtymää, jolloin elimistön on helpompi hallita ruumiinpainoa.
VARO SILTI...
Rasvaiset maitotuotteet ovat terveellisiä vain osana monipuolista ruokavaliota. Ja jos saa liikaa energiaa, lihoo.
6. Tekstiviestit
Esimerkiksi noin 60 miljoonan asukkaan Isossa-Britanniassa lähetetään noin viisituhatta tekstiviestiä joka sekunti, mitä moni pitää merkkinä ihmisten välisen vuorovaikutuksen rappiosta. Euroopan suurimman matkapuhelinmyyjän Carphone Warehousen markkinatutkimusyritys YouGovilla teettämän tutkimuksen mukaan 43 prosenttia vastaajista kuitenkin koki kännykän parantavan perheenjäsenten välistä yhteydenpitoa.
Lontoolaisen professorin Helen Hasten tutkimus Nestlén rahoittamassa yhteiskunnallisessa tutkimusohjelmassa vahvisti, että nuorille aikuisille tekstiviestit ovat tärkeä keino pitää yhteyttä vanhempiin. Asiantuntijat arvelevat, että tekstiviestit viehättävät etenkin nuoria siksi, että niiden avulla voi pitää yhteyttä tunkeutumatta toisen yksityisalueelle. Puhelinkeskustelu käydään hetkessä, mutta tekstiviestiä voi rauhassa muokata ennen lähettämistä. Lisäksi äänensävyjen väärin tulkitsemisesta, mikä usein saa nuoret välttämään puheluita (vanhemmat tuntuvat kuulustelevan vaikka ovat vain huolissaan), on päästy eroon.
VARO SILTI...
Matkapuhelinoperaattori Virgin Mobilen tutkimuksen mukaan 3,8 miljoonaa brittiä saa vuosittain tekstiviesteihin liittyviä vammoja. Englannin fysioterapeuttiliiton mukaan kerralla ei pidä kirjoittaa tekstiviestejä kuin 5–10 minuutin ajan välttääkseen rasitusvammat. Vaihda välillä sitä sormea, jolla näpyttelet.
7. Kofeiini
Kahvin ja teen vaihtamista kofeiinittomiin versioihin pidetään terveellisenä, ja kofeiinia on arveltu syypääksi sydämentykytyksiin ja jopa haimasyöpään. Kofeiinin eduista on kuitenkin yhä enemmän näyttöä.
Useissa tutkimuksissa on todettu, että kahvi voi ehkäistä tai lievittää Parkinsonin tautia miehillä. Taustalla on hyvin todennäköisesti kofeiini, sanoo Ison-Britannian Parkinson-liiton tutkimusjohtaja Kieran Breen. Se mahdollisesti joko lisää hermosolujen dopamiinituotantoa, mikä lievittää taudin oireita, tai suojaa hermosoluja.
Joissakin tutkimuksissa on ilmennyt, että kofeiini voi ehkäistä sappikiviä, mutta varmuutta asiasta ei vielä ole. Japanilaisessa tutkimuksessa puolestaan havaittiin, että päivittäin kahvia juovilla keski-ikäisillä ja vanhemmilla ihmisillä esiintyy puolet vähemmän maksasyöpää. Piristeenä kahvi ei vaikuta vain mielialaan vaan voi myös parantaa urheilijoiden suorituksia.
VARO SILTI...
Kofeiinin on arveltu olevan haitallista diabetesta tai verenpainetautia sairastaville. Ison-Britannian diabetesliiton mukaan kahvia kannattaa kuitenkin vain juoda kohtuudella ja verenpaineliiton mukaan kofeiinin käytön vähentämisellä ei juuri ole vaikutusta verenpaineeseen.
8. Äidin työssäkäynti
Tuntuuko työn ja perheen yhdistäminen joskus ylivoimaiselta tehtävältä? Vuonna 2005 tehdyn tutkimuksen mukaan uran, avioliiton ja äitiyden yhdistävät naiset sairastavat itse asiassa vähemmän kuin kotiäidit ja lapsettomat naiset. Ison-Britannian lääketieteellisen neuvottelukunnan tutkimuksessa on seurattu joukkoa vuonna 1946 syntyneitä ihmisiä koko heidän elämänsä ajan ja todettu muun muassa, että 38 prosenttia kotiäideistä oli 50-vuotiaana lihavia, kun vastaava luku työssäkäyvien äitien osalta oli 23 prosenttia.
VARO SILTI:
Yksinhuoltajaäidit eivät ikävä kyllä saa kaikkia terveysetuja. He eivät tutkimuksen mukaan olleet yhtä terveitä kuin lapsettomat naiset ja naiset, joilla oli kumppani (mutta terveempiä kuin kotiäidit).
9. Alkoholi
Olet varmasti jo kuullut, että punaviinin kohtuukäyttö voi auttaa ehkäisemään sydän- ja verisuonitauteja, mutta alkoholin myönteiset terveysvaikutukset eivät lopu siihen. Jos olet oluen ystävä, ilahdut varmasti tästä: Hollannissa ja Tsˇekissä suoritetuissa tutkimuksissa on todettu, että oluen sisältämä B6-vitamiini voi ehkäistä aminohappo homokysteiinin muodostumista. Kohonnut veren homokysteiini on yhdistetty sydänkohtauksiin. Oluessa on myös polyfenoleja eli samoja aineita, joita viinissä on kiitelty pahan ldl-kolestrolin vähentämisestä.
Entä jos pitää väkevistä? Esimerkiksi gin tonic -juomasekoituksen tonic-vesi (ja Bitter Lemon -virvoitusjuoma) sisältää kiniiniä, joka voi ehkäistä öisiä suonenvetoja. Noin kolmasosan eläkeikäisistä arvioidaan kärsivän näistä kivuliaista lihaskouristuksista. Vuonna 2005 englantilainen lääkäri Richard Coppin osoitti pienimuotoisessa tutkimuksessaan, että kiniini on jopa tehokkaampi suonenvedon ehkäisijä kuin pohjelihasten venyttely.
Tonic-vedessä on vain 83 milligrammaa kiniiniä litrassa, ja suonenvetoihin kiniiniä määrätään yleensä 200–300 milligrammaa otettavaksi joka ilta. Pienistäkin annoksista voi kuitenkin olla hyötyä, uskoo Coppin.
VARO SILTI:
Yli 3–4 alkoholiannosta päivässä miehillä ja 2–3 naisilla on jo terveysriski, ja alkoholissa on lisäksi paljon kaloreita. Kiniinin yliannostus voi johtaa kinkonismiin, jonka oireita ovat korvien soiminen, päänsärky, punastelu, pahoinvointi, vatsakipu ja ihottumat.
10. Sokeripitoiset juomat
Hienoa, että virvoitusjuomista on olemassa myös kevytversiot, vai mitä? Sama juoma muttei juuri yhtään kaloria. Texasin yliopistossa vuonna 2005 suoritetussa tutkimuksessa seurattiin 622 koehenkilön terveydentilaa yli kahdeksan vuoden ajan ja todettiin, että säännöllisesti kevytlimsaa juovat olivat reilusti todennäköisemmin ylipainoisia tai lihavia verrattuna saman verran sokerilimsaa juoviin.
Keinotekoiset makeutusaineet maistuvat kyllä lähes samalta kuin sokeri, mutta ”elimistöä ei voi huijata: se ei saa juomasta energiaa, joten se tahtoo lisää”, sanoo Jacqui Lowdon Ison-Britannian ravitsemusliitosta. Kevytlimsat saattavat myös luoda valheellista turvallisuudentunnetta. ”Jotkut ajattelevat, että kevytlimsan jälkeen voi huoletta syödä suklaapatukan”, Lowdon sanoo.
VARO SILTI...
Jos haluat laihtua, sinun on vähennettävä energiansaantiasi. ”Juo yksi sokerilimsa viikossa ja nauti siitä täysin rinnoin sen sijaan, että joisit usein juomia, jotka ovat tyhjää täynnä”, Lowdon neuvoo.
Lue lisää
Uutta tietoa suklaan terveellisyydestä
Ota huolet hyötykäyttöön
Näin tauko lisää tehoa
Osallistu keskusteluun!