Suomen vuosisata: Pula-ajan huhuja vuonna 1941 | Valitut Palat
Tilaa nyt Valitut Palat -lehti lahjaksiTilaa nyt Valitut Palat -lehti lahjaksi!KESÄALE!

TILAA VALITTUJEN PALOJEN UUTISKIRJE!

Suomen vuosisata: Pula-ajan huhuja vuonna 1941

Luo: 12/14/2017 - 15:30
huhuja

Säännöstelyn kiristyessä alkuvuodesta 1941 kansan suussa alkoi kulkea omalaatuisia huhuja. Erään huhun mukaan voipula johtui siitä, että voita vietiin salaa Saksaan. Kun lihasta alkoi olla pulaa, huhuttiin puolestaan, että teuraslehmiä oli viety Saksaan – tai sitten venäläisten varuskuntaan Hankoon.

Ruoka- ja tavarapula alkoi toden teolla tuntua keväällä 1941, kun sotaa edeltävät varastot oli käytetty loppuun. Kuvassa Alkon myymälään jonottavia Helsingissä heinäkuussa 1941.
Kuva: 
SA-Kuva

Helsingissä huhuttiin, että leipään aletaan sekoittaa kahdeksasosa selluloosaa. Huhu aiheutti ostoryntäyksen, ja monissa kaupungeissa leipäkorttiannokset ostettiin parissa päivässä tyhjiksi, jottei olisi tarvinnut syödä selluloosaleipää.
 
Kun saksalaisten lomalaiskuljetukset keväällä alkoivat, erään huhun mukaan maassa oleskelevat saksalaisjoukot söivät maan tyhjiin elintarvikkeista.

Kaikkein villeimmän huhun mukaan Helsingin lähistöllä oleskeli suuri joukko saksalaisnaisia, jotka olivat tulleet Suomeen synnyttämään ja syömään suomalaisten voin ja maidon.
 
Maaseutupaikkakunnilla huhuttiin, että kaupungeissa oli ollut rajuja nälkämellakoita, ja että Helsingissä oli ryöstetty elintarvikekauppoja. Näissä mellakoissa oli huhujen mukaan kuollut kymmeniä ihmisiä. Kansanhuoltoministeriö yritti parhaansa mukaan vaimentaa näitä huhuja.

Web
No
Yes

Osallistu keskusteluun!

100-vuotiaan Suomen kunniaksi Valitut Palat julkaisee Suomen Vuosisata -uutuuskirjasta joka viikko uuden mielenkiintoisen artikkelin kansamme satavuotisen historian varrelta.