Näin alkoi television valtakausi Suomessa

Säännölliset televisiolähetykset alkoivat Suomessa vuonna 1957 Tekniikan Edistämissäätiön (TES) tukemana nimellä TES-TV. Lähetykset tehtiin Helsingin Ratakadulla sijaitsevassa insinööriseurojen toimitilassa, jonne rakennettiin studio. Lähetysantenni oli Albertinkadulla sijaitsevassa tiilisessä tornissa.

TES:n lähetykset olivat mainosrahoitteisia. Yleisradio reagoi tilanteeseen kankeasti, mutta vuoden 1957 aikana aloitettiin kuitenkin myös Ylen koelähetykset Pasilan Ilmalassa sijaitsevaan vesilaitoksen rakennukseen tehdyssä studiossa. Lähetysantenni oli Stadionin tornin huipulla, joka 72 metriä korkeana oli tuolloin Helsingin korkein rakennus.

Yleisradion varsinainen ohjelmatoiminta alkoi (nimellä Suomen televisio) 1. tammikuuta 1958, kun se televisioi presidentti Kekkosen uudenvuodenpuheen. Puhetta saivat seurata lähinnä helsinkiläiset, mutta vuoden 1958 aikana yhä isompi osa Etelä-Suomea saatiin tv-lähetysten piiriin.

Maaliskuussa tv-lähetykset aloitettiin Lahdessa, ja pian sen jälkeen Tampereelle rakennettiin väliaikainen tv-asema Pyynikin näkötorniin. Lokakuussa Kotkaan valmistui pieni asema, ja joulukuussa myös Turkuun saatiin lähetin ja antenni. Vuonna 1958 Yleisradio lähetti televisio- ohjelmaa keskimäärin vajaat puolitoista tuntia päivässä.

Tv-lähetyksiä oli viitenä iltana viikossa. Kesäkuun puolestavälistä elokuun alkuun oli lähetystauko. Aluksi kaikki ohjelmat lähetettiin studiosta, kunnes saatiin ulkolähetysauto. Sen ensimmäinen lähetys oli Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelu syksyllä 1958.

Säännöllisten lähetysten alettua television katselusta tehtiin luvanvaraista. Vuonna 1958 lupia lunastettiin noin 7 500 kappaletta.

Kallista huvia

Vuonna 1964 televisiosta oli hyvää vauhtia tulossa kansakunnan tärkein media ja televisiolupien määrä ylitti ensimmäisen kerran puolen miljoonan rajan. Kesäkuussa lupia oli myönnetty kaikkiaan yli 520 000, ja  vuoden lopulla tv-vastaanottimia oli jo 622 455 kappaletta.

Myös radion kuunteluun tarvittiin lupa. Vuoden lopussa radiolupia oli lunastettu kaikkiaan 1 455 695 kappaletta.
 
Televisio oli yhä varsin kallis laite, kun sen hinta suhteutetaan palkkatasoon. Palkansaajien keskivuosiansio oli vuonna 1964 noin 9 000 mk (, ja  televisioiden hinnat vaihtelivat noin 1 200-1 600 markan välillä.

TV-vastaanottimesta joutui maksamaan noin kahden kuukauden bruttopalkan verran. Kotimainen Aga Artista de Luxe maksoi 1 236 mk, Loewe Optasta sai pulittaa 1 520 mk. Radiot maksoivat 100-300 markkaa.
 
Nimenomaan Yleisradiosta oli tulossa mahtitekijä suomalaisessa kulttuurissa. Jo 1963 Yle oli ostanut Suomen Filmiteollisuus Oy:n 220 elokuvan esitysoikeudet erittäin halvalla. Esitysoikeuksista maksettu hinta vastasi vain kolmen pitkän elokuvan tuotantokustannuksia.

Vuoden 1964 alussa Yleisradio vahvisti asemiaan, kun se osti ja sulautti itseensä TES-TV:n sekä Tamperelaisen Tamvision.  Kaupan myötä päädyttiin kahteen kanavaan, jotka saivat nimekseen TV-ohjelma 1 ja TV-ohjelma 2. Mainos-Televisio jatkoi toimintaansa, ja se esitti ohjelmiaan Ylen hallitsemilla kanavilla.