Täytettyään viisikymmentä vuotta varsovalainen optikko Jozef Janiga vieraili diabetesta sairastavan isänsä luona ja päätti hetken mielijohteesta testata oman verensokerinsa isänsä mittarilla. Hän tökkäsi neulalla sormeensa ja yllättyi tuloksesta, jonka mukaan hänestä oli hyvää vauhtia tulossa kakkostyypin diabeetikko. Hänen omalääkärinsä määräsi hänelle metformiinia, suun kautta otettavaa diabeteslääkettä, ja pian hänen verensokerinsa laski normaalitasolle. Lääkäri ei kuitenkaan seurannut ruokavaliota, määrännyt kokeita tai antanut mitään neuvoja itsehoitoon, vaan määräsi samaa lääkettä seuraavat seitsemän vuotta.

Diabetes on hyvin salakavala ja hitaasti kehittyvä sairaus, jota on tarkkailtava ja hoidettava päivittäin. Viime vuonna Jozef alkoi voida huonosti. Hänellä oli huimausta, lihaskramppeja ja näköongelmia ja hänen sydämensä läpätti kuin lampaansaparo. Hän meni huoliensa kanssa erikoislääkärin vastaanotolle. Lääkäri määräsi hänelle lisää kokeita ja tiukan ruokavalion ja antoi hänelle tietoa sairaudesta.  

Jozef on nyt 58-vuotias ja väsyneempi kuin koskaan aikaisemmin. Hän pelkää sokeutuvansa. Hänen munuaisensa ovat vaurioituneet, ja hän joutuu dialyysihoitoon tai munuaisen siirtoon.

Hän ei ole yksin. Marraskuussa 2013 julkaistun huolestuttavan selonteon mukaan sadat tuhannet eurooppalaiset diabeetikot eivät saa tarvitsemaansa tietoa tai ammattiapua, mikä lisää vakavien terveysongelmien riskiä. Heille voi tulla iho-ongelmia ja verenpaineen nousua, he voivat sokeutua ja jopa menettää raajansa.

Elodie Besnier on tämän ensimmäisen laatuaan olevan tutkimuksen johtaja. Hänen mukaansa 47 maassa toimiva diabetesliittojen kattojärjestö IDF korostaa, että ”sadat tuhannet eurooppalaiset” on ”varovainen arvio.”  

Diabetes on saavuttanut epidemian mittasuhteet Euroopassa. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että joka kymmenennellä yli 24-vuotiaalla eurooppalaisella eli noin 60 miljoonalla ihmisellä on diabetes. Heidän määränsä nousee jatkuvasti sitä mukaa kun odotettavissa oleva elinikä ja ikääntyneiden osuus väestössä kasvaa.  

Diabetes on krooninen sairaus, jossa haima ei tuota tarpeeksi insuliinia (ykköstyypin diabetes) tai elimistö ei pysty käyttämään riittävän tehokkaasti insuliinia, jota se tuottaa (kakkostyyppi). Insuliini säätelee verensokeria. Hyperglykemia eli korkea verensokeri johtaa ajan mittaan vakaviin vaurioihin useissa elimissä, erityisesti hermoissa ja verisuonissa. 

Vaikka ykköstyypin diabeetikko ja jotkut kakkostyypinkin potilaat tarvitsevat päivittäin insuliinia injektiona, hoito on molemmille tyypeille muuten sama: terveellinen ravinto, liikunta, painon hallinta ja säännöllinen verensokerin testaus. Niinpä hoidon tulokset riippuvat potilaan omasta tietotasosta ja aktiivisuudesta.

IDF-raportin mukaan Euroopassa on vakava puute pitkäjänteisestä koulutuksesta diabetesta sairastaville, heidän perheilleen ja terveydenhuollon ammattilaisille. Ilman sitä monet diabeetikot eivät pysty hoitamaan tautiaan vaan ovat vaarassa joutua noidankehään, joka voi ilman hoitoa johtaa terveysongelmiin ja jopa ennenaikaiseen kuolemaan.  

Dorsetissa, Isossa-Britanniassa asuvalla Duncan Venablesilla diagnosoitiin seitsemänvuotiaana ykköstyypin diabetes, ja hän alkoi käyttää päivittäin insuliinia. Hänen vanhempansa eivät kuitenkaan olleet riittävän koulutettuja ymmärtääkseen, kuinka vakavasta sairaudesta oli kysymys, eivätkä he ryhtyneet muihin toimiin sen hoitamiseksi. ”Teini-ikäisenä ja parikymppisenä en tehnyt paljon mitään, koska luulin että tautia ei voi hoitaa.” Aikuisena Duncan perusti menestyvän autonkuljettajayrityksen. ”Kolmekymppisenä huomasin, että minulla oli näköhäiriöitä, joten minun oli tehtävä jotakin. Aloin tarkkailla verensokeriani, syödä terveellisesti ja liikkua enemmän.”

Päivittäinen oman kunnon tarkkailu on kuitenkin tärkeää jo diabeteksen ensimmäisten oireiden ilmaantuessa, ja Duncanille se oli jo liian myöhäistä. Viime vuonna hän täytti 40, tunsi itsensä äärimmäisen uupuneeksi ja joutui sairaalaan.  ”Oikea jalkani amputoitiin polven alapuolelta. Leikkauksen jälkeen jäljellä oleva osa tulehtui, ja sekin jouduttiin amputoimaan. Sitten menetin näön toisesta silmästä, ja minulle tuli sydänoireita.” Hän oli sairaalassa viisi kuukautta. 

IDF:n raportissa on myös havaittu, että kaikki yleislääkärit eivät ole riittävän koulutettuja, jotta he pystyisivät aina tarjoamaan tarvittavaa hoitoa. Rune Gjertsen, 40-vuotias tietokoneohjelmoija Norjan Stavangerista lähenteli kolmeakymmentä, kun hän huomasi olevansa usein janoinen ja väsynyt. Lisäksi hänen näkönsä hämärtyi usein. Hän kuvaili näitä tyypillisiä diabeteksen oireita lääkärin vuositarkastuksissa kymmenen vuotta, mutta lääkäri ei huomannut, että Rune saattaisi sairastaa diabetesta.  

Oireet pahenivat vähitellen kunnes hän sai vakavia näköhäiriöitä viitisen vuotta sitten ja meni erikoislääkärin vastaanotolle. Hänellä diagnosoitiin kakkostyypin diabetes. Hän sai diagnoosin vasta myöhäisessä vaiheessa ja joutui verenvuotojen vuoksi silmän korjausleikkaukseen. Hänen näkönsä palautui normaaliksi ja nyt hän hoitaa diabetesta lääkityksellä, insuliinilla ja päivittäisillä verensokerimittauksilla. ”Toivoisin että omalääkärini olisi huomannut jo vuosia sitten, että minulla on diabetes ja että olisin voinut välttää näiden kaikkien vuosien aikana syntyneet ongelmat ja epävarmuuden”, Rune sanoo.  

Ison-Britannian Kentissä asuva Tony Hatcher, 62, antaa oppitunnin siitä, miten tärkeää diabeetikon on ottaa itse vastuu sairautensa hoidosta. Tony toimii nyt sairaankuljettajana. Hän sai oman diagnoosinsa vuonna 2000.  Hän meni lääkärin, joka neuvoi häntä ruokavalion ja liikunnan suunnittelussa. Tuolloin Tony joutui kuitenkin matkustamaan työssään paljon, ja hän huomasi että suunnitelmia oli vaikea noudattaa. Hän käytti lääkärin määräämiä metformiinia ja gliklazidia, mutta silti hänen verensokeriarvonsa nousivat. 

Vuonna 2007 tapahtui jotakin ratkaisevaa. Hänen työtoverinsa, joka sairasti diabetesta, kuoli sairauteen. ”Se oli järkyttävää. Hän oli vain noin 50-vuotias. Mutta hän ei hoitanut sairauttaan mitenkään. Hän poltti, käytti alkoholia ja söi epäterveellisesti. Päätin että nyt on aika ottaa täysi vastuu omasta terveydestäni ja sairaudestani. En halunnut kuolla tai menettää raajaani tai näköäni.”

Tony meni diabetesklinikalle, jossa lääkäri antoi tarkat ohjeet sairauden hoitoon. Tony etsi myös itse tietoa, ja löysi kotimaassaan toimivan diabetesjärjestön nettisivut. ”Sen kautta saan kaiken uusimman tiedon. Saan viikoittain sähköpostia, ja heillä on vuorokauden ympäri toimiva neuvonta, josta saan asiantuntijan neuvoja kaikkiin kysymyksiini. Se on auttanut minua pitämään diabetekseni tasapainossa.” Tony on liittynyt myös paikalliseen diabeteksen itsehoitoryhmään, joka kokoontuu kerran kuukaudessa. 

Hän ottaa neljä insuliinipistosta päivittäin, yhden jokaisen aterian yhteydessä ja yhden iltaisin. Ammattikuljettajana hänen on testattava verensokerinsa joka toinen tunti. Hän käy lääkärin vastaanotolla puolen vuoden välein. ”Jos minulla on ongelmia, voin tavata diabeteshoitajan välittömästi.” 

Hän liikkuu mahdollisimman usein. ”Kotini lähellä on ihana Thamesin varrella kulkeva ulkoilureitti, jolla kävelen paljon. Yleensä tunti yhteen suuntaan ja toinen takaisin.” Hän välttää jälkiruokia ja ottaa vain joskus jonkin erikoisherkun. ”Erityisen tärkeää on lukea elintarvikkeiden tuoteselosteita kuin raamattua, koska varsinkin prosessoiduissa ja vähärasvaisissa ruoissa on paljon lisättyä sokeria.” 

Tulokset ovat vaikuttavia. ”Insuliinitasoni ovat laskeneet, jalkani ovat hyvässä kunnossa ja verenpaineeni on hyvä. Teen ihan mitä tahansa pitääkseni tämän asian hallinnassa.”