Puhdetöitä rintamalla vuonna 1943 | Valitut Palat
Tilaa nyt Valitut Palat -lehti lahjaksiTilaa nyt Valitut Palat -lehti lahjaksi!KESÄALE!

TILAA VALITTUJEN PALOJEN UUTISKIRJE!

Puhdetöitä rintamalla vuonna 1943

Luo: 04/07/2017 - 17:19
Puhdetöitä rintamalla

Asemasotavaihe koetteli miesten hermoja aivan uudella tavalla – aika kävi rintamalla pitkäksi. Pitkästymistä torjuttiin puhdetöillä, ja toisinaan puhteista tuli hyödyllistä liiketoimintaa.

Ylin sodanjohto ei aluksi katsonut puhdetyöinnostusta suopeasti, mieluummin olisi nähty juoksuhautojen ja korsujen kunnostusta.
Kuva: 
SA-Kuva

Puhdetyöt toivat tiukan mutta yksitoikkoisen vartiopalvelun väliaikoina muuta ajateltavaa, kun valmistettiin eri materiaaleista omin käsin tuliaisia kotiin vietäväksi tai lomakassan kartuttamiseksi. Pienimuotoinen kaupallinen toiminta oli varsin yleistä puhdetyömarkkinoilla.

Puhdetyönä tehtiin muun muassa sormuksia, rannekkeita, koruja, puu- ja tuohiastioita, leikkikaluja, kalusteita ja korulippaita. Erityisesti lentokonemetalli mutta myös hylsyt olivat haluttuja puhdetöiden tarpeita, mutta valtaosa esineistä tehtiin puusta ja tuohesta. Joskus puhdetyönä tehtiin kokonaisia asevelitaloja, jotka rakentamisen jälkeen  purettiin ja lähetettiin hirret numeroituna Suomeen uudelleen pystytettäväksi, pommitusten aiheuttamaa asuntopulaa osaltaan helpottamaan.

Ylin sodanjohto ei aluksi katsonut puhdetyöinnostusta suopeasti, mieluummin olisi nähty juoksuhautojen ja korsujen kunnostusta. Lopulta puolustusvoimat päätti ryhtyä tukemaan puhdetyöharrastusta, mm. järjestämällä puhdetyökilpailuja ja esineiden ostokampanjoita.
 
Puhdetöiden välitys annettiin Lotta-Svärd-järjestön tehtäväksi, ja näin sai alkunsa Puolustusvoimain Puhdetyöesineiden Myyntikeskus eli PPM. Esineiden myynnin lisäksi PPM vastaanotti myös tilauksia ja piirustuksia myyntiin haluttavista esineistä sekä toimitti niitä edelleen erityisiin puhdetyökeskuksiin joukoille jaettavaksi. Myytävät esineet merkittiin kolmiomaisella leimalla, jossa oli teksti RINTAMATYÖ sekä mahdollisesti sen yksikön tunnus, jossa työ oli valmistettu.
 
Joskus joukko-osastot tekivät liiketoimintaa myös omaksi hyödykseen. Eräs divisioona sai PPM:ltä tehtäväksi valmistaa 15 000 kirveenvartta, eli yksi kirveenvarsi mieheen. Ne myytiin Saksaan, ja saaduilla rahoilla hankittiin divisioonalle oma elokuvakone viihdytyskäyttöön.

Rintamalla alkoi liikkua jopa puhdetyöupseereita, jotka levittivät puhdetyömalleja ja tiesivät kertoa kilpailuista. Vuonna 1943 ilmestyi Propaganda-aseveljien kustantama Sotilaan puhdetyöopas, minkä ansiosta puhdetöiden kirjo ja valikoima lisääntyivät.     

Web
No
Yes

Osallistu keskusteluun!

100-vuotiaan Suomen kunniaksi Valitut Palat julkaisee Suomen Vuosisata -uutuuskirjasta joka viikko uuden mielenkiintoisen artikkelin kansamme satavuotisen historian varrelta.