Seison aamuyhdeksältä Googlen pääkonttorin edessä Yhdysvaltain Piilaaksossa. Huikean menestyksen saavuttaneen hakukoneyhtiön nimestä on tullut osa päivittäistä sanavarastoa joka puolella maailmaa. Suuri osa maailman väestöstä ei vain etsi tietoa internetistä, he googlaavat tai googlettavat sitä.

Seuraan, kuinka sadat työntekijät virtaavat yli 10 hehtaarin kokoiseen yhtiön päämajaan eli Googleplexiin, joka koostuu matalista, kiiltävistä lasi- ja terästaloista. T-paita näyttää olevan suosittu työvaate. Valtaosa työntekijöistä – eli googlereista, kuten heitä myös kutsutaan – tulee töihin reppu selässään, toiset pitävät kannettavaa tietokonetta kainalossa tai jopa auki edessään. Muutamat raahaavat likapyykkisäkkejä (niistä lisää myöhemmin).

Googlen johto on kutsunut minut Googleplexiin kurkkaamaan huippusalaisen yhtiön kulissien taakse. Olen saanut harvinaisen laajat kulkuoikeudet yhtiön tiloihin sekä mahdollisuuden tutustua sen työntekijöihin. Yhtiö on kasvanut 13 vuodessa pienestä startup-yrityksestä monikansalliseksi jättiläiseksi, joka työllistää yli 32 000 ihmistä 60 toimipaikassa eri puolilla maailmaa.

Toivon, että voin vierailuni aikana todistaa tai kumota muutamia laajalle levinneitä huhuja ja uskomuksia yhtiön toiminnasta. Tietääkö Google esimerkiksi meistä kaiken pelkästään sen perusteella, mitä haemme internetistä? Onko sillä väliä? Viettävätkö Googlen työntekijät aikaansa rullalautailemalla toimistotiloissa, pelaamalla biljardia tai tekemällä käytännön piloja toisilleen? Onko totta, että suurin osa googlereista on alle 30-vuotiaita miljonäärejä? Palkkaako yritys ylipäätään ketään yli kolmikymppistä? Entä onko Google, jonka vuoden 2011 liikevaihto oli lähes 30 miljardia euroa, aikeissa valloittaa koko maailman?

Googleplexin laajalla alueella on sinisiä, punaisia, vihreitä ja keltaisia polkupyöriä työntekijöiden käytettävissä, ja hyppään yhden selkään. Kanssani pyöräilee Cliff Redeker, yrityksen 28-vuotias promoottori, jonka työtä on järjestää kuuluisuuksia luennoimaan Googleplexiin. ”Haluamme yhdistää työn ja huvin”, Redeker sanoo. ”Se on olennainen osa Googlen henkeä.”

Jätämme pyörät rakennuksen numero 43 kupeeseen ja näen kuluneisiin farkkuihin ja poolopaitaan pukeutuneen miehen ryntäävän portaita ylös. Hänen repustaan pilkistää kitara. Huomautan Redekerille, että vastaavaa ei näe kovin monessa yrityksessä, ja hän vastaa, ”Se oli talouspäällikkömme Patrick Pichette. Google on hyvin epämuodollinen työpaikka.” Opin nopeasti, että Googlessa on ankarasti kiellettyä ottaa itsensä liian vakavasti.

Läpäistyämme rakennuksen turvatarkastuksen tapaamme Wanda Hungin, joka työskentelee hakutoimintojen osastolla. Häntä seuraa hohtavan valkoinen samojedinkoira. ”Lily on käynyt kanssani töissä pennusta asti”, Hung kertoo. ”Se rakastaa tätä paikkaa. Ja niin minäkin.”

Kun jatkamme matkaa, ohitsemme suhahtaa rullaluisteleva googleri, joka puristaa kannettavaa tietokonettaan. Tapaan muutamia työntekijöitä, jotka istuvat työtuolin sijasta suurilla, ilmatäytteisillä jumppapalloilla. Saavumme kioskille, josta saa kaikkea mahdollista luomujogurtista vastapaahdettuun kahviin ja energiapatukoihin – kaikki on ilmaista.

Redeker kertoo, että Googlen perustajat Sergei Brin ja Larry Page halusivat, että työntekijöillä olisi mahdollisuus syödä välipalaa milloin vain. Googleplexin alueella onkin yli 150 minikeittiötä. Yhtiön tiloissa toimii myös 25 ruokalaa. Näistä yksitoista on gourmet-ravintoloita, joiden ruokalistalla on muun muassa paistettuja mustekaloja kiinalaisten makkaroiden kanssa sekä lampaan satulaa. Ruokapalvelun ylläpito maksaa Googlelle yli 50 miljoonaa euroa vuodessa. Uusien työntekijöiden paino nouseekin kuulemma vähintään viisi kiloa yhtiöön tulon jälkeen. Mutta ei huolta, sillä kiloja voi karistaa firman kuudella ilmaisella kuntosalilla.

Entäpä näkemäni pyykkisäkit? ”Meillä on pyykinpesukoneita ja kuivausrumpuja, joita työntekijämme saavat käyttää työaikana”, kertoo Redeker.

Noustessamme taas pyörän selkään kysyn Redekeriltä, ovatko huhut miljoonia ansaitsevista googlereista todella totta. ”Voi kun olisivatkin!” hän nauraa, ”Monista alkuaikojen työntekijöistä tuli miljonäärejä, mutta nyt on toisin.” Palkkatiedot ovat tarkoin vartioitu salaisuus, mutta uudet työntekijät voivat hyvinkin ansaita yli 75 000 euron verran vuodessa.

Ovatko kaikki uudet työntekijät sitten alle kolmikymppisiä? ”Se on toinen yleinen harhaluulo”, sanoo Yolanda Mangolini, yksi yrityksen henkilöstöpäälliköistä. Istun hänen kanssaan henkilöstöosaston penkillä, joka näyttää kuuluvan ennemminkin lasten leikkipuistoon kuin työpaikalle. ”Palkkaamme paljon kolmi- ja nelikymppisiä ihmisiä ja myös vanhempia työntekijöitä.” Vaikka Google ei julkista tietoja henkilöstönsä ikäjakaumasta, keskivertotyöntekijä vaikuttaisi olevan noin 35-vuotias.

Yritykseen saapuu vuosittain hämmästyttävät kaksi miljoonaa työhakemusta, joilla tavoitellaan noin 8 000 avointa työpaikkaa. Alle prosentti hakijoista palkataan.

Kun ihmettelen yrityksen hulluilta kuulostavia työpaikkaetuja kuten ilmaista ruokaa, oleskeluhuoneita ja pöytäjalkapallo- ja biljardipöytiä, Mangolini vakuuttaa, että ne ovat harkittu juttu. Se, mikä näyttää ulkopuolisen silmissä leikiltä on todellisuudessa vakavasti otettavaa työtä: insinöörit, jotka näin pelaamassa pöytätennistä tai lentopalloa, olivat luultavasti keskustelemassa uusimmasta hankkeestaan. ”Yrityksessä on hyvin matala hierarkia, ja rohkaisemme ihmisiä vaihtamaan ajatuksia”, Mangolini selittää, ”Haluamme myös helpottaa googlereiden elämää ja tehdä työstä hauskempaa.”

Google myös kannustaa työntekijöitä käyttämään 20 prosenttia ajastaan työskentelemällä missä tahansa itseään kiinnostavassa projektissa. Mangolini huomauttaa, että esimerkiksi Googlen huippusuosittu sähköpostiohjelma Gmail ja muun muassa Google News on kehitetty tuolla ”20 prosentin ajalla”.

Yksi Googlen johtotähdistä on Jack Menzel, Googlen hakukoneen tuotehallintapäällikkö. Hänen työryhmänsä pyrkii jatkuvasti kehittämään Googlen hakutoimintoja. Istuessamme kolmannen kerroksen neuvotteluhuoneessa hän yrittää selittää, mitä tapahtuu, kun käyttäjä syöttää hakusanan Googlen hakukoneeseen. Käytän sanaa ”yrittää”, koska Menzel on niin älykäs ja koko prosessi niin monimutkainen, että ymmärrän tuskin puoltakaan.

”Entäpä jos kuvittelisit, että olet selittämässä tätä 10-vuotiaalle lapselle?” kysyn. Siitä ei ole paljon apua. Lopulta Menzel vain kirjoittaa nimeni Googlen hakukenttään. Alle sekunnissa – itse asiassa 0,22 sekunnin aikana – Google on löytänyt 3 460 internetsivua, joista jokainen sisältää koko nimeni. ”Uskomatonta, eikö totta?” sanoo kirkassilmäinen, silmälasipäinen Menzel. ”Hämmästelen sitä joskus itsekin!”

Googlen maailmanlaajuisen palvelinverkoston hakurobotit käyvät jatkuvasti läpi miljardeja internetsivuja. Menzel pyytää minua kuvittelemaan, että internet on laaja kirjasto. ”Aina kun sinne lisätään uusi kirja, me merkitsemme sen muistiin. Sen lisäksi merkitsemme muistiin kaiken, mitä tuo kirja sisältää. Sitten voimme selata sen läpi ja etsiä vaikkapa nimeäsi.” Hänen ilmeensä kirkastuu jälleen. ”Eikö olekin ällistyttävää? Aivan yhtä ihmeellistä on se, että voimme myös näyttää hakutulokset siinä järjestyksessä, miten hyödyllisiä arvelemme niiden olevan juuri sinulle. Ja teemme tämän kaiken alle sekunnin neljäsosassa!”

Sivujen sijoittumiseen hakutuloksissa vaikuttaa yli 200 eri tekijää, joihin kuuluvat esimerkiksi käyttäjän aiemmat haut. Sivut luokitellaan monimutkaisten algoritmiohjelmistojen avulla, jotka ohjaavat hakutoimintoja. Algoritmit on patentoitu ja niitä pääsevät käsittelemään vain harvat ja valitut. Kehittämällä toimivan hakukoneen ja sovittamalla maksettuja mainoksia yhteen käyttäjien hakutulosten kanssa Google on noussut yhdeksi maailman tuottoisimmista yhtiöistä.

Pitäisikö meidän huolestua siitä, miten paljon Google tallentaa tietoa käyttäjistään? ”Seuraamme hakuja, koska haluamme kehittää hakuprosessia”, Menzel kertoo. Hän huomauttaa, että yksi yhtiön epävirallisista tunnuslauseista on ”Älä ole ilkeä”, ja kehoitusta kuulemma myös noudatetaan.

Kaikki eivät ole samaa mieltä. Arvostelijat moittivat Googlea muun muassa kartellilakien rikkomisesta, epäreilusta kilpailusta ja hakuprosessien monopolisoinnista.

Vihdoinkin minut ohjataan yhtiön huippusuojatulle ja erittäin salaiselle turvallisuusosastolle, jonne vierailijoilta on yleensä pääsy kielletty. ”Tervetuloa turvamaailmaan’, toivottaa turvallisuusosaston tuotepäällikkö Ian Fette. Hän opastaa minut kaksoislukittujen ovien läpi kolmannen kerroksen toimistotiloihin. ”Harva ulkopuolinen pääsee tänne.”

Kävellessämme osaston läpi näen kymmenittäin turvainsinöörejä, jotka hievahtamatta tarkkailevat jättimäisillä näytöillä viliseviä ohjelmistokoodeja. Kukaan ei nosta katsettaan; jokainen keskittyy omaan työhönsä eli puolustamaan Googlea ja sen käyttäjiä tietoturvarikollisia, haittaohjelmia ja tietojenkalastelua vastaan.

Yhtiöön kohdistuu jatkuva kyberhyökkäysten ristituli, jonka tarkoituksena on lamaannuttaa hakukonejätti tai varastaa käyttäjätilien tietoja. Tekijänä voi olla yhtä hyvin 15-vuotias nörtti kuin taitava hakkeri tai jopa jonkun valtion tiedusteluorganisaatio.

”Hyökkääjät kehittyvät koko ajan ja meidän täytyy tehdä samoin. Yritämme pysytellä askelen edellä”, selittää Fette, joka työskenteli aiemmin Yhdysvaltain asevoimien tiedusteluorganisaatiolle. ”Tämä on uusi kylmä sota.”

Viime kesäkuussa Googlen turvallisuusosasto paljasti Kiinasta alkunsa saaneen hyökkäyksen, jolla yritettiin murtautua satojen käyttäjien henkilökohtaisille Google-sähköpostitileille. Uhrien joukossa oli muun muassa Yhdysvaltain ylintä johtoa, armeijan henkilöstöä ja toimittajia sekä poliittisia aktivisteja Kiinasta. Asialla olivat ammattimaiset kyberrikolliset, ja Googlen turvallisuusosasto ryhtyi vastatoimiin. He lähettivät asiantuntijoidensa eliittijoukon osaston häiriönhallinta-alueelle.

Kulkiessamme alueen ohi huomaan vaikuttavan lukkosarjan ovessa sekä useita kylttejä, joissa lukee ”Kielletty alue”, ”Ei vierailijoita” ja ”Pääsy ainoastaan valtuutetuilla googlereilla”.

”Pääsisinkö mitenkään kurkistamaan sisäpuolelle?” tiedustelen Fetteltä. ”Toki, mutta silloin meidän pitäisi tappaa sinut”, hän vitsailee. Tai ainakin luulen, että hän vitsailee.

Valloittaako Google maailman, kuten jotkut pelkäävät? Se on epätodennäköistä, mutta yrityksen visio on etsiä ”kutkuttavan jännittäviä ideoita, jotka voivat muuttaa maailmaa”, kuten Larry Page sanoo. Nelipäiväisen vierailuni jälkeen yhtiöstä tihkuu tietoja, joiden mukaan firman huippusalaisessa Google X -laboratoriossa kehitellään niinkin omituisia keksintöjä kuin vaijerihissiä, joka voisi kuljettaa ihmisiä ulkoavaruuteen raketin sijaan, itsestään kulkevia autoja sekä robotteja, jotka kävisivät töissä omistajiensa puolesta – ja muita mitä kummallisimpia ideoita.

Kuulostaako hullulta? Itsestään kulkevat autot ovat jo täällä: Google esitteli maailman ensimmäisen robotilla ohjattavan henkilöauton vuonna 2010. Automaattiautolla on sittemmin ajettu noin 322 000 kilometriä pitkin Nevadan ja Kalifornian maanteitä. Kuten Googlen Jack Menzel sanoisi, ”Eikö olekin ällistyttävää?”