Vantaan Tikkurilan II-jäähallissa pelataan C 94 -juniorien alkusarjan ottelua Icehearts–Haukat. Kotijoukkue on ensimmäisessä erässä tappiolla 0–1, kun Iceheartsin keskushyökkääjä Atte Serguskin purjehtii taitavasti koko kentän läpi ja tekee tasoitusmaalin. Yleisö hurraa ja Icehearts syttyy taistelemaan.

Atte Serguskin on lahjakas jääkiekkoilija. Hänen jääkiekkoilijanuransa oli kuitenkin vaarassa katketa alkuunsa. ”Kun Atte halusi aloittaa pelaamisen, meillä asui kotona neljä lasta”, Aten äiti Jaana Erkkilä sanoo. ”Meillä ei olisi ollut varaa kalliisiin jääkiekkovarusteisiin.” Jääkiekon pelaaminen nielee rahaa, ja monessa perheessä joudutaan tekemään sydäntä särkeviä valintoja, kun rahat eivät riitä innostuneen nuoren harrastukseen. Oli Aten onni, että hänen kotikaupungissaan Vantaalla toimii jääkiekkoseura Icehearts.

Icehearts-seurassa on viisi joukkuetta: kaksi Vantaalla, kaksi Helsingissä ja yksi Ulvilassa. Joukkueiden pelaajille varusteet, harjoitukset ja halliajat ovat ilmaisia. Varat Icehearts saa yksityisiltä sponsoreilta ja esimerkiksi Raha-automaattiyhdistykseltä, Vantaan kaupungilta, opetusministeriöltä ja Euroopan unionin Urban-projektilta.

Syrjäytymistä vastaan

Icehearts-seuran tarina alkoi vuonna 1995, jolloin sosiaalityöntekijä Ville Turkka ja hänen isänsä, kirkkoherra Ilkka Turkka päättivät perustaa aivan uudenlaisen jääkiekkojoukkueen. ”Olin työssäni lastenkodissa huomannut, ettei lapsilla juuri ollut harrastuksia ja heidän elämästään puuttui ohjaavia aikuisia”, Ville Turkka sanoo. ”Ajattelin, että voisin käyttää toisaalta omaa sosiaalikasvattajan ammattitaitoani ja toisaalta intohimoani jääkiekkoa kasvattamisen välineenä.”

Uuteen joukkueeseen valittiin lapsia, joilla ei syystä tai toisesta muutoin ollut mahdollisuutta harrastaa jääkiekkoa. Monet Iceheartsissa pelaavat pojat ovat nykyäänkin yksinhuoltaja-, maahanmuuttaja- tai suurperheen lapsia. Monet pojat ovat myös vaarassa syrjäytyä jo peruskoulun alaluokilla. Esimerkiksi levottomia, impulssikontrollihäiriöistä kärsiviä poikia pidetään koulussa helposti häirikköinä. ”Kun he eivät koulussa pääse pätemään, olisi sitäkin tärkeämpää, että he saisivat harrastusten kautta positiivisemman minäkuvan”, sosiaalipsykologi Janne Viljamaa sanoo. Iceheartsissa he voivat päästää liikoja höyryjä pihalle.

Icehearts tarjoaa lapsille paitsi harrastuksen, myös turvaverkon. ”Tarkoitus on saada nuorelle muitakin kiinnekohtia kuin vain koti ja koulu”, Ville Turkka sanoo. ”Joukkueessa hänellä on uusi aikuinen, joka tietää kattavasti, mitä lapsen elämässä tapahtuu niin kodissa, koulussa kuin vapaa-ajallakin.” Ja se jos mikä ehkäisee syrjäytymistä.

Jokainen pelaa

Monissa joukkueissa lapsen urheiluinnostus loppuu valmentajien ja joukkuetovereiden kovaan kritiikkiin. Joskus innokas mutta taidoiltaan vielä keskinkertainen lätkäjunnu joutuu istumaan illasta toiseen vaihtopenkillä. ”Olen itsekin nähnyt, miten jotkut valmentajat rankaisevat liian paljon virheistä, haukkuvat pelaajan ja laittavat hänet istumaan penkille”, Icehearts 94–95 -joukkueen vastuuvalmentaja Miika Niemelä sanoo. Iceheartsin toiminta-ajatukseen sellainen ei sovi. ”Valmennuksen lähtökohta on aina kannustaminen”, Niemelä sanoo. ”Meidän joukkueessamme vanhempien ei taatusti tarvitse valittaa, ettei poika saa tarpeeksi jääaikaa.”

Iceheartsissa kaikille pojille annetaan tasaisesti peliaikaa, taidoista riippumatta. Myös pelaajat hyväksyvät tasaisen peluuttamisen. ”Menestyksen kan­nalta se on joskus huono asia”, Atte Serguskin sanoo. ”Mutta toisaalta se on myös reilu ja oikeudenmukainen systeemi. Kaikki saavat pelata.” ”Moniin muihin seuroihin verrattuna meillä on myös vähemmän harjoitusmahdollisuuksia, joten annamme vastustajille siinäkin suhteessa tasoitusta”, Niemelä sanoo.

Ei siis olekaan ihme, että Icehearts 94–95 -joukkue on oman sarjansa häntäpäässä. Syyskauden alkusarjassa joukkue pelasi kymmenen ottelua, joista se voitti yhden ja pelasi kaksi tasapeliä. Tappiot eivät kuitenkaan masenna poikia eivätkä vie peli-innostusta. ”Kyllähän hävityn pelin jälkeen pukukopissa ärräpäät välillä lentävät ja tuomarit haukutaan, mutta kymmenessä minuutissa pojat ovat purkaneet pettymyksensä”, Niemelä kertoo. ”Pian purkauksen jälkeen joku kysyy jo seuraavista harjoituksista. Pienet pettymykset eivät poikia heiluta.”

Ekaluokkalaisista täysi-ikäisiksi

Icehearts 94–95 -jääkiekkojoukkueessa pelaa noin kaksikymmentä poikaa. Joukkue on toiminut yhdessä jo yli seitsemän vuotta, vaikka kokoonpano onkin jonkin verran muuttunut matkan varrella. ”Aloitimme syyskuussa 2001, jolloin pojat olivat eskarilaisia ja ekaluokkalaisia”, Niemelä kertoo. ”Aluksi pelasimme sählyä ja kävimme uimassa. Seuraavana vuonna aloitimme jääkiekon pelaamisen.”

Nyt joukkueen pojat alkavat olla jo murrosiässä. ”Pojista on hauskaa tulla bussilla omia aikojaan hallille, ja he voivat käydä yhdessä vaikka kahvilla ennen harjoituksia”, Niemelä sanoo. Poikien aikuistuminen näkyy myös suositulla kesäleirillä Savitaipaleella. ”Aiemmin pojat olivat harjoitusten lomassa koko ajan järvessä uimassa”, Niemelä sanoo. ”Nyt he viihtyvät enem­män kämpässään, jossa he lyövät korttia ja juttelevat tytöistä.”

Miika Niemelä on ylpeä joukkueestaan. ”Pelireissuilla pojat käyttäytyvät hyvin, voin väittää, että jopa paremmin kuin samanikäiset poikaryhmät keskimäärin”, Niemelä sanoo. ”Pukuhuoneen ovet ovat olleet aina auki, eikä tavaraa ole varastettu, vaikka se on monissa urheiluseuroissa yleinen ongelma. Pojat ovat myös aina valmiit auttamaan, jos tarvitsen esimerkiksi hallilla apua.”
Niemelä myöntää empineensä pitkään, ennen kuin ryhtyi valmentajaksi. ”Valmentaja sitoutuu Icehearts-seurassa todella pitkäjänteiseen projektiin”, Niemelä sanoo. ”Hän luotsaa joukkuetta esikouluikäisistä aina täysi-ikäisyyteen saakka.”

Hyvä ja ymmärtävä valmentaja on kasvavalle pojalle tärkeä esikuva ja opettaja. ”Joukkueen valmentaja on pitkäaikainen ja turvallinen mieshahmo, joka hyväksyy epäonnistumiset ja antaa pojan olla oma itsensä”, Viljamaa sanoo. ”Esimerkiksi jalkapallossa Suo­mesta nousee Jari Litmasen kaltaisia tähtipelaajia vain harvoin, mutta jokaiselle pojalle jää loppuiäkseen mielikuva siitä, millainen hänen valmentajansa oli”, Pelastakaa Lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen sanoo. ”Mukava, kannustava ja huumorintajuinen valmentaja antaa paljon kelle tahansa pojalle.”

Yhteistyötä kodin ja koulun kanssa

Pitkän yhteisen historian ansiosta Miika Niemelästä on tullut tärkeä auktoriteetti poikien elämässä, häntä jopa totellaan ja uskotaan helpommin kuin omia vanhempia. ”Joskus kun Aten kanssa tulee ongelmia, minun tarvitsee vain vihjata, otetaanko Miika mukaan keskusteluun, niin ongelma poistuu aika nopeasti”, Jaana Erkkilä sanoo.

Koulun ja kodin ohella joukkue on pojille tärkeä kiintopiste. Ongelmatilanteissa sosionomin koulutuksen saanut Niemelä menee keskustelemaan tilanteesta vanhempien ja opettajien kanssa. ”Yleensä löydämme yhdessä nopeasti ratkaisun, oli sitten kysymyksessä poissaolot koulusta tai sopivan koulun ja luokan löytäminen pojalle”, Niemelä sanoo.

Joukkueen harjoituksissa ei puhuta pelkästään jääkiekosta, vaan myös monista muista lasten ja nuorten elämään liittyvistä asioista. Poikien tullessa murrosikään valmentaja on ottanut puheeksi myös tupakan ja alkoholin. ”Ne alkavat kiinnostaa murrosikäisiä poikia, ja niihin on puututtava”, Niemelä sanoo. ”Olen tehnyt pojille selväksi, että jos näen jonkun polttavan tupakkaa, soitan aina kotiin. Vastaavasti jos pojalla menee hyvin, yritän muistaa soittaa siitäkin vanhemmille.”

Valmentaja tukee ja kannustaa poikia, mutta myös vanhempia. ”Meidän perheestämme joukkueessa on pelannut kaksikin poikaa”, Sami Valo sanoo. ”Joukkue on auttanut paljon monissa kasvukivuissa ja antanut pojille uusia elämänarvoja. Olen itsekin saanut matkan varrella Miikalta ja muilta todella paljon vinkkejä ja tukea.”

Juniorijääkiekosta voi tulla myös vanhemmille tärkeä harrastus. Sami Valo on jo vuosia toiminut Icehearts 94–95 -joukkueen huoltajana ja apulaisvalmentajana. ”Jääkiekko on ollut minulle mieluisa penkkiurheilulaji, ja olen iloinen, että olen päässyt siihen nyt konkreettisemminkin mukaan”, Valo sanoo. Ulkopuolisetkin näkevät, miten sitoutunut Sami Valo on joukkueeseen: hänen käsivarteensa on tatuoitu Icehearts-logo. ”Jatkan toiminnassa varmasti sen jälkeenkin, kun oma poikani ei enää pelaa joukkueessa. Olen ylpeä siitä, että saan tehdä töitä lasten ja nuorten kanssa ja viedä heitä omalla panoksellani eteenpäin”, Valo sanoo.

Kasvun ja onnistumisen kenttä

Syksyllä 2008 Icehearts-toiminta laajeni myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Ulvilassa toimiva UPV-Icehearts pelaa pesäpalloa ja salibandya. ”Emme itse aktiivisesti vie konseptia muille paikkakunnille, vaan toiminnan on lähdettävä aina paikallisesta innostuksesta”, Ville Turkka sanoo. ”Sinällään konseptiamme saa käyttää aivan vapaasti. Suomen lisäksi sillä saattaisi olla kysyntää muuallakin Euroopassa, missä esimerkiksi maahanmuuttajien sopeutuminen on iso ongelma.”
”Jokaisella paikkakunnalla pitäisi ehdottomasti olla tällainen seura”, Jaana Erkkilä sanoo. ”Kaikkialla on perheitä, joilla ei ole varaa lapsen urheiluharrastukseen, oli se sitten jääkiekko tai mikä tahansa muu laji.”

Viime marraskuussa Suomen Unicef myön­si Iceheartsille vuoden 2008 Lapsen oikeuksien vaikuttaja -palkinnon. Unicefin hallituksen mukaan seuran toiminta on juuri sellaista ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä, johon uusi lastensuojelulaki pyrkii. Janne Viljamaan mukaan joukkueurheilu on parasta mahdollista ennalta ehkäisevää sosiaalityötä. ”Urheilu tarjoaa onnistumisympäristön, jossa muualla heikommin menestynyt poika pääsee näyttämään osaamisensa. Hyvä itsetunto rakentuu juuri onnistumisista”, Viljamaa sanoo. ”Joukkuepeli opettaa sosiaalisuutta, toisten ihmisten kuuntelemista ja tavoitteellisuutta. Säännölliset harjoitukset puolestaan opettavat tempoilevasti toimiville pojille itsekuria ja impulssien hallintaa.”

Ei jääkiekkoa vaan elämää varten

Icehearts on täysverinen jääkiekkoseura, ja sen ansiosta pojat ovat kehittyneet huimasti pelaajina. Monelle pojalle jääkiekko on todellinen intohimo. Poikien vanhemmat arvostavat lätkätaitojen ohella myös seuran antamaa muuta kasvatusta. ”Joukkue opet­taa pojille ennen kaikkea toisten huomioon ottamista ja suvaitsevaisuutta”, Sami Valo sanoo. ”Vaikka joukkueessa on eri tasoisia pelaajia, eripuraa on todella vähän. Taitavammat pelaajat eivät syyttele heikompia kavereita, vaan jokainen yrittää parhaansa.”

Icehearts ei valmenna poikia vain jääkiekkoa vaan myös elämää varten. ”Olen sanonut pojille, että kun listaatte elämänne kymmenen tärkeintä asiaa, yksikään niistä ei saa olla jääkiekko. Elämän todelliset arvot ovat muualla”, Niemelä sanoo. ”Kun tämä projekti on muutaman vuoden päästä ohi, en välitä siitä, pelaako kukaan pojista sen jälkeen jääkiekkoa. Minulle riittää, että pojista tulee itseensä luottavia, tervepäisiä miehiä. Ja uskon, että niin käy – he ovat kaikki tosi hyviä jätkiä.”

13-vuotias Atte Serguskin on ollut mukana Icehearts-toiminnassa yli seitsemän vuotta, ja jääkiekosta on tullut hänen mieluisin harrastuksensa. ”Atte oli pienenä hyvin vilkas”, Jaana Erkkilä sanoo. ”Jääkiekko on antanut hänelle hyvän tilaisuuden purkaa ylimääräistä energiaa.” Tällä hetkellä Atte on joukkueensa kantavia voimia, ja pärjääminen kentällä on osaltaan kannustanut häntä urheilemaan myös Iceheartsin ulkopuolella: Atte on alkanut harrastaa myös triathlonia.

Atte on saanyt Iceheartsista myös uusia kavereita. ”Joukkueessa on tosi hyvä yhteishenki”, Atte sanoo. ”Tunnen oikeastaan joukkueen jokaisen kaverin hyvin, ja viihdymme yhdessä muulloinkin kuin harjoituksissa tai peleissä.” Jaana Erkkilän mielestä Icehearts on antanut pojille myös tärkeitä eväitä koko loppuelämää varten. ”Elämässä on tärkeää oppia paitsi voittamaan, myös häviämään”, Jaana Erkkilä sanoo. Ainakin Atte on sen oppinut. ”Häviäminen ei ole koskaan kivaa, mutta ei se ole vienyt minulta pelifiilistä”, hän sanoo. ”Jääkiekkoa on siitä huolimatta tosi hauska pelata.”

Tikkurilan jäähallissa soi loppusummeri kolmannen erän päätteeksi. Kovasta yrityksestä huolimatta Icehearts lopulta häviää pelin 1–4. Poikia harmittaa tappio, mutta he ovat silti tyytyväisiä viimeisen erän peliinsä. Miika Niemeläkin taputtelee ja kehuu pukuhuoneeseen poistuvaa joukkuetta: ”Hyvää peliä, hyvää yritystä!” Katsoja ei voi kuin ihailla poikien asennetta: tärkeintä ei ole voitto, vaan hyvä joukkuepeli.