Turisteilta liikenee silloin tällöin suupala tai pari, samoin kuin tavernojen sydämellisiltä tarjoilijoilta, joilla on tapana jättää ruoantähteet kissoille. Soula Kastanias on kuitenkin ainoa, joka tulee tänne varta vasten ruokkimaan kulkukissoja.

Monemvasia sijaitsee Kreikassa, aivan Peloponnesoksen niemimaan eteläisimmässä kärjessä. Mystiseen, karuun saareen on helppo rakastua, kunhan selviää matkasta kivikkoisia, mutkittelevia vuoristoteitä pitkin. Paikalliset kutsuvat saarta Kastroksi, joka tarkoittaa linnoitusta. Kylää kiertävät muurit ovat 1400 vuoden aikana suojanneet sitä normanneilta, arabeilta, ottomaaneilta ja frankeilta. Linnoituksella oli tärkeä strateginen tehtävä turvata merireittiä Venetsian ja Konstantinopolin välillä.

Monemvasiassa on ollut asutusta vuosisatojen ajan. Kylän nimi juontaa juurensa kreikan sanasta, joka merkitsee yhtä sisäänkäyntiä. Ensimmäiset kauppiaat saapuivat kylään jo 1100-luvulla. Satamassa kauppiaiden laivoihin lastattiin oliiviöljyä ja viiniä, jotka kuljetettiin meriteitse läntiseen Eurooppaan.

Alueella, jossa ennen vanhaan säilytettiin linnoituksen tykkejä, käyskentelee nyt laumoittain kissoja. ”Tulkaahan sieltä”, huikkaa Kastanias ja levittää kissanruokaa talojen kulmille. Kastanias, 45, huolehtii työkseen Lakonian alueen kodittomista ja sairaista kissoista ja koirista.

Kastaniaksen eläinsuojelukeskus sijaitsee kymmenen minuutin matkan päässä kaupungin keskustasta. Hän huolehtii apulaistensa kanssa yli kuudestasadasta kulkukoirasta. Kissoja keskuksessa ei ole, koska tilaa ja rahaa ei ole tarpeeksi. Kreikassa eläimistä huolehtiminen on pitkälti vapaaehtoistyön varassa. Kastanias kuitenkin rakastaa työtään.

"Täällä on niin erilaista, rauhallista ja romanttista", hän kuvailee linnoitusmaista kaupunkia. Manteren ja saaren väliä kulkiessaan Kastanias kävelee mielellään 400-metristä pengertietä pitkin, joka erottaa Monemvasian manteren puolella olevasta Gefyran kylästä. Kiireisempiä päiviä varten väliä kulkee myös bussi, joka kulkee edestakaisin kymmenen minuutin välein. Saari näkyy Kastaniaksen parvekkeelta Gefyrasta. "Se näyttää joka kulmasta katsoen vähän erilaiselta”, Kastanias toteaa.

Kissojen ruokkimisen jälkeen Kastanias ruokailee mielellään Matoula-nimisessä ravintolassa saaren rinteellä, jossa hän voi tuntea tuulen tuivertavan vaaleita hiuksiaan. Hän tilaa yleensä lasin valkoviiniä ja lautasellisen mezejä, välimerellisissä maissa tavallisia pikkuruokia. Matoula on Monemvasian vanhin ravintola, jonka avasi aikoinaan nykyisen omistajan Venetia Abertosin isoäiti. Terassilta ruokailijat voivat ihastella merta, jonka pinta on noin sata metriä ravintolaa alempana. Kallioisella saarella on yhteensä yli kymmenen ravintolaa ja kahvilaa.

Kylän ylempiin osiin ei ole asiaa, jos kammoaa korkeita paikkoja. Monemvasian ylätasangolla yli 300 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevaan vanhaan linnoitukseen pääsee vain yhtä, kapeaa polkua pitkin. Keskiajalla linnoituksen sisäpihalla kasvatettiin maissia ja pidettiin vesisäiliöitä, joihin kerättiin sadevettä. Näillä resursseilla pystyttiin ylläpitämään noin kolmenkymmenen ihmisen puolustusta pitkittyneen piirityksen aikana. Jääräpäisimmät jatkoivat viljelyä ylätasangolla vielä sata vuotta sitten. Nykypäivänä vain kourallinen ihmisiä koko saarella vaivautuu viljelemään mitään.

Keskiaikainen kylä on suoraan sanoen niin lumoava, että manteren puoli tuntuu aluksi auttamattoman mitäänsanomattomalta. Lakonian alueelta löytyy kuitenkin tarkemmin tarkastellen muitakin piilotettuja helmiä. Yksi näistä on Kastanian luola, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Monemvasiasta. Kreikkalaisen mytologian mukaan luola oli tuonpuoleisen herran, Hadeksen koti. Luola on kiinnostava matkakohde myös hyönteistutkijoille, koska sen tippukivien keskellä elää harvinaisia sokeita ja kuuroja sirkkamaisia hyönteisiä, joilla on pitkät tuntosarvet.

Liikunnallisempaa matkailija saattaa kiinnostaa Maleas-Zobolon niemen vuorikiipeilyalue. Alueella on jyrkkiä kalkkikivirinteitä, hyvin merkitty polkuverkosto, syrjäisiä tippukiviluolia ja syviä kalliohalkeamia kiivettäväksi. Kiipeilyntäyteisen päivän jälkeen matkailija voi virkistäytyä läheisillä hiekkarannoilla. Monemvasian alue on matkakohteena monipuolinen.

Kastanias ei kuitenkaan yleensä jaksa matkustaa niin kauas. ”Sunnuntai-iltapäivisin vien yleensä jonkun seitsemästä koirastani lenkille”, hän sanoo. Hänen talonsa takana aukeavassa välimerellisessä maalaismaisemassa on parivaljakolle enemmän kuin tarpeeksi tutkittavaa. Sitruuna- ja appelsiinilehtojen ja vuohilaumojen keskellä kuljeskelussa vierähtääkin usein tunteja. Jos päivää on vielä jäljellä, Kastanias suuntaa usein vielä Gefyran kylän satamaan.

Satamassa on kahvila nimeltä Café Colonis, josta Kastanias ostaa usein tomusokerilla koristeltuja mantelisarvia, jotka hän syö istuskellen auringossa kalasatamassa. Seutu on kuuluisa amygdalota-nimisistä mantelikekseistään. ”Kahvilan omistajat vievät niitä Australiaan saakka”, Kastanias sanoo.

Kuumimpina kesäpäivinä lämpötila voi nousta jopa neljäänkymmeneen asteeseen. Niille päiville Kastaniaksella on vielä viimeinen menovinkki: virkistävä uimareissu meressä. Monemvasian rannoilla on lukuisia rappusia, joilta on helppo pulahtaa mereen vilvoittelemaan. Halutessaan koko kaksikilometrisen saaren voi kiertää uiden. ”Kunhan ei säiky merikilpikonnia. Niitä on joka puolella!” Kastanias sanoo.