Tampereen sää on kostea. Seison Särkänniemen delfinaarion aulassa ja odotan näyttelijä Mikko Leppilampea. Kurkotan katsomaan sumun läpi erottuvaa Näsinneulaa, jossa Mikko on kuvaamassa kohtausta Pihalla-elokuvaan, uusimpaan pitkään elokuvaansa, joka saa ensi-iltansa lokakuussa. Onneksi uusi tekniikka on elokuvantekijöiden apuna: Tampereen maisema voidaan lisätä taustalle jälkeenpäin.

Elokuvan tuotantoyhtiön Helsinkifilmin markkinointikoordinaattori vahvistaa, että päivän aikataulusta ollaan myöhässä. Vaikka pitkän elokuvan kuvauksia varten tehdään minuutintarkka aikataulu, se harvoin pitää. Vihdoin sumusta sukeltaa tumma hahmo. Delfinaarion auditorioon istahtava näyttelijä on tyynen ja leppoisan oloinen, vaikka hänen pitäisi jo olla muualla.

Nöyryys ja hermojen hallinta kuuluvat ammattiin. ”Elokuvan kuvaaminen on odottelua ja pitkiä päiviä”, Mikko sanoo. ”Ehkä tärkein ammattitaidon ja kokemuksen kasvattama vahvuuteni on nöyryys, kärsivällisyys ja ymmärrys kaikkia elokuvan tekemisessä mukana olevia kohtaan. Jokaisen pyrkimyksenä on saada aikaan mahdollisimman hyvää jälkeä mahdollisimman tehokkaasti. Kukaan ei ilkeyttään tai laiskuuttaan vaikeuta asioita.”

Elokuvan kuvaaminen on nykyään tiivistahtista puuhaa. Kuvauksiin osallistuu suuri määrä ammatti-ihmisiä, joten ajan ja rahan säästämiseksi pitkän elokuvan kuvauksiin käytetty aika lasketaan yleensä kuukausien sijaan viikoissa. Pihalla-elokuva kuvataan parissa viikossa.

Kuvaustilanteessa elokuvan lumo on kaukana. Ympärillä on paljon ihmisiä, sama otos otetaan monta kertaa uusiksi, ja koko ajan edetään vauhdilla. Näyttelijän pitää pystyä lataamaan ilmaisunsa ja tulkintansa niihin lyhyisiin hetkiin, jotka lopulta päätyvät filmille.

”Energian säätelyn oppii vuosien ja projektien saatossa. Kun tein ensimmäistä elokuvaani, en osannut annostella energiaa oikein. Pidin itseäni alkupäivän ihan hirveillä kierroksilla, ja lounaan jälkeen oli jo paukut annettu”, Mikko sanoo.

Sittemmin hän on pyrkinyt keskittymään olemaan kuvauksissa helppo ja hyväntuulinen. ”Pystyn kokeilemaan asioita rohkeammin ja saamaan itsestäni kaiken irti kuvaustilanteessa, jos tunnen, että koko työryhmä on minun puolellani. Voin saada sen puolelleni vain sillä, että olen yhteistyökykyinen: yritän olla ajoissa, nöyrästi ja marisematta. Vasta silloin koen, että minulla on nyt oikeus ottaa aikani, koska olen antanut sen muille”, hän sanoo.

Harkittu riski

Mikko Leppilampi pääsi Teatterikorkeakouluun vuonna 2000, ja vuonna 2003 hän nousi suomalaisyleisön tietoisuuteen ensimmäisellä pitkällä elokuvallaan Helmiä ja sikoja, josta hän sai myös Jussi-palkinnon parhaasta miespääosasta. Sen jälkeen Mikolla on riittänyt elokuvarooleja tasaiseen tahtiin, ja lisäksi hän on muun muassa tehnyt levyn sekä juontanut Suomen Euroviisut yhdessä Jaana Pelkosen kanssa yli sadanmiljoonan televisionkatsojan edessä. Tänä keväänä hän esiintyi omassa musiikkishowssa, ja vastaavanlainen Swings for Show -kiertue on suunnitteilla myös tulevalle syksylle.

Mikon ura Suomessa on siis hyvällä mallilla. Silti hän päätti ottaa riskin ja lähteä kokeilemaan siipiään Hollywoodiin. Hän muutti lääkärivaimonsa Emilian ja heidän nyt kolmivuotiaan tyttärensä Lilian kanssa Los Angelesiin viime syksynä. ”Se on pitkä, kärsivällisyyttä vaativa prosessi. Lisäksi sen tekee omilla rahoilla, ajalla ja riskillä”, Mikko sanoo.

Hollywoodissa edetään harvoin suoraan huipulle, vaan pikemminkin askel askelelta. ”Ensin tavoitteenani oli nähdä, miten viihdyn Los Angelesissa ja miten pääsisin eteenpäin, sekä tutustua tapaan, jolla asiat tehdään. Sitten huomasin, että minun täytyy saavuttaa tietyt asiat, jotta pääsisin tietylle tunnille tai opettajalle. Seuraavaksi piti etsiä manageri, sillä muuten mikään ei oikein onnistu. Tarvitaan myös viisumi ja työlupa, koska ilman niitä ei kannata tehdä edes koekuvauksia. Nyt olen kovan työn tuloksena saanut nekin”, Mikko sanoo.

Hänellä on nyt työlupa Yhdysvalloissa, ja viime syksynä hän teki managerisopimuksen Brillstein Entertainment Partners -yhtiön kanssa, joka edustaa muun muassa sellaisia Hollywood-tähtiä kuin Brad Pitt, Gwyneth Paltrow ja Jennifer Aniston. Oma agenttikin hänellä on.

Mikon päivät Los Angelesissa kuluvat pääosin opiskellen; välillä on koekuvauksia tai muita tapaamisia.”Päivät on aikataulutettu opiskelun mukaan. On näyttelijäntyön tunteja, aksenttiopetusta, laulutunteja ja tanssitunteja”, hän sanoo.

Opiskelussa pääpaino on itsekseen harjoittelemisessa. ”Oppitunnit lähinnä antavat eväät ryhtyä itse työskentelemään. Los Angelesissa tärkeintä on se, että tekee itse töitä jatkuvasti. Esimerkiksi aksenttiopetusta voi olla vain yksi tunti ja koko loppupäivä on harjoiteltava itsekseen”, Mikko sanoo. ”Eniten olen saanut työn tekemisen ja treenaamisen kulttuuria, joka on siellä todella vahva.”

Tähtäin tulevaisuudessa

Mikko rahoittaa elämänsä Los Angelesissa töillä Suomessa. ”En harmittele sitä, että minulla ei ole töitä, vaan olen innoissani siitä, että saan treenata ja kehittyä ja hyödyntää oppimaani töissä Suomessa. Tämä on minun reittini. Ehkä minun tehtäväni on nyt pistää niin paljon peliin kuin vain paukkuja ja rahkeita löytyy ja katsoa, kuinka pitkälle se riittää.”

Mikko on jo näytellyt yhdessä englanninkielisessä elokuvassa, Stone’s Warissa. Tosin amerikkalais-italialais-liettualaista tuotantoa oleva, suomalaisen Marko Mäkilaakson ohjaama elokuva ei vieläkään ole saanut ensi-iltaansa, vaikka se kuvattiin kesällä 2007 ja alun perin ensi-illan oli määrä olla kesällä 2008. Myös Pihalla-elokuvassa puhutaan englantia, sillä Sibel Kekillin esittämä päähenkilö Laura on saksalainen perheenäiti, joka muuttaa Suomeen miehensä työn perässä.

Opinnot Yhdysvalloissa ovat siis tuoneet Mikolle jo töitä, vaikkeivät vielä Hollywoodissa. Hän ei odotakaan sinkoutuvansa kansainvälisen elokuvataivaan tähdeksi yhdessä yössä. ”Elämässäni seuraavat vuodet voisivat mennä niin, että työ, ammatti ja ura ovat Suomessa ja kaiken mahdollisen ’luppoajan’ olen Los Angelesissa ja kehitän itseäni”, hän sanoo. ”Siinä sitten esimerkiksi neljänkympin korvilla, kun alkaa olla elämän tuomaa karismaa enemmän ja ryppyä hymyssä, voisi olla valmiudet tehdä työtä ja olisi iältään, kokemukseltaan ja habitukseltaan valmis saamaan niitä oikeita kunnon miehen rooleja.”

Mikolla on myös ylevämpiä, koko suomalaista näyttelijäkuntaa koskevia tavoitteita: ”Voin olla omalta osaltani suunnanantaja ja laduntekijä myös seuraaville. Lisäksi pystyn jakamaan hankkimani tiedon ja kokemukset. Kyllä tässä tähdätään siihen, että jonain päivänä suomalaiset lyövät Yhdysvalloissa läpi. Musiikissa ja monella muulla alalla se on jo tapahtunut.”

Kun Mikko hyvästelee ja lähtee seuraaviin tapaamisiin, hänestä ei huomaa kiirettä. Ehkä juuri se on kokemuksen ja opiskelun tuomaa näyttelijän ammattitaitoa.