”Laulava näyttelijä” -sanapariin lyödään usein väheksyvä leima. Se voi tarkoittaa julkisuuden henkilöä, jolle laulajana esiintyminen on vain rooli muiden joukossa. Ilmaisu voi kuitenkin tarkoittaa myös monilahjakasta ihmistä, jonka luovuus ei rajoitu yhteen taiteenlajiin. Artistia, joka ei anna raja-aitojen hillitä tekemisen paloa. Taiteilijoita kuten Vesa-Matti Loiri ja Samuli Edelmann.

Jos Loirin ja Edelmannin merkitystä laulajina mittaa kylmillä myyntiluvuilla, he ovat kiistämättä lunastaneet asemansa kansan silmissä.

Loirin levyjä on myyty pelkästään tällä vuosituhannella lähes 700 000 kappaletta. Yhteensä arviolta puolitoista miljoonaa Loirin levyä on löytänyt tiensä suomalaisiin koteihin. Se on tiettävästi enemmän kuin yhdelläkään muulla kotimaisella artistilla.

Myös Edelmannin suosituimmat albumit yltävät Suomen menestyneimpien levyjen joukkoon. Hänen läpimurtolevynsä Peggy – Pienestä kii (1991) myi liki 90 000 kappaletta. Vuonna 2007 julkaistu Virsiä myi tuplaplatinaa. Hengelliselle musiikille se on ainutlaatuinen saavutus.

Kaksi sukupolvea

Vesa-Matti Loiri täytti 70 vuotta 4. tammikuuta 2015. Samaan aikaan Samuli Edelmannilla oli ikää 46 vuotta. Kaksikko tapasi ensimmäistä kertaa jo 90-luvun alussa. Vähitellen heidän kaveruutensa muuttui ystävyydeksi. Kesti kuitenkin yli 20 vuotta ennen kuin he päätyivät näyttelemään samaan elokuvaan. Se oli 2012 ensi-iltaan tullut, Mika Kaurismäen ohjaama Tie pohjoiseen.

Elokuva kertoi hulttioisästä (Loiri), joka tapaa pitkän ajan jälkeen konserttipianistipoikansa (Edelmann). Yhdessä he tekevät pitkän reissun kohti Lappia. Kohtaamisessa oli jotain kovin symbolista, sillä Tie pohjoiseen toi kaksikon yhteen myös musiikillisesti. Juha Tapion säveltämä ja sanoittama tunnussävelmä Tuomittuna kulkemaan oli heidän ensimmäinen duettonsa.

Tulkitsijoina Loiri ja Edelmann ovat aivan eri ääripäistä. Loiri tunnetaan heittäytyjänä, joka lataa jokaiseen tavuun jokaisen solunsa. Edelmann taas etenkin nuoruusvuosiensa jälkeen tyynenä ja vähäeleisenä laulajana. Molemmat kuitenkin koskettavat jollakin maagisella tavalla samoja sielun sopukoita.

Vintiöstä kypsäksi tulkitsijaksi

Leikkimielisesti voisi sanoa, että jos Loirin läpimurto oli Pojat-elokuva vuonna 1962, Edelmannin nosti suosioon 90-luvun alun televisiosarja Vintiöt. Tosiasiassa Edelmann teki läpimurtonsa laulajana jo vuonna 1991. Hänen ensimmäinen hittinsä oli euroviisuehdokkaaksi valittu Peggy. Alun perin tekstin päähenkilö oli ”Eki”, koska kappaleen sanoittaja Hector oli kirjoittanut sen naislaulajaa ajatellen. Lopulta esittäjäksi valittiinkin nuori ja tuntematon Samuli Edelmann, joten ”Ekistä” tuli Peggy.

Peggy jäi kakkoseksi Suomen euroviisufinaalissa mutta nousi valtaisaksi hitiksi. Ironista sinänsä, mutta Edelmannin toinenkin samana vuonna julkaistu jättihitti jäi hopeasijalle: Pienestä kii sijoittui vuoden 1991 Syksyn sävelessä toiseksi.

Edelmannin esikoisalbumi Peggy – Pienestä kii (1991) nousi kahden hittisinglen siivittämänä platinamyyntiin. Siitä alkoi nousukiito, joka sai jatkokseen lukuisia hittejä. Esimerkiksi Aikakoneen Sanin kanssa duettona esitetty Tuhat yötä oli vuoden 1995 menestyskappaleita.

Jälkeenpäin Edelmann on tunnustanut, että häneen iski vauhtisokeus. Julkisuus oli huume, jolla oli helppo turruttaa mieltä painavia käsittelemättömiä asioita. Tärkeintä terapiaa Edelmannille oli koko ajan ollut taiteen tekeminen. Pintaliidon pysähtyminen ja matka kohti syvempää henkisyyttä kuuluu selkeästi myös hänen musiikissaan.

Edelmann ryhtyi tekemään tietoisesti kunnianhimoisempaa musiikkia. Hänen ensimmäinen vakavampi levytyksensä oli vuonna 1997 julkaistu Vaiheet, jonka on säveltänyt hänen isänsä Toni Edelmann. Albumin sanoitukset ovat peräisin muun muassa Hermann Hessen ja William Shakespearen teksteistä.

Henkistyminen kulminoituu Edelmannin virsilevytrilogiassa. Ennen kuin sen ensimmäistä osaa (Virsiä, 2007) alettiin äänittää Luhangan puukirkossa, hänet konfirmoitiin.

Tuolloin Edelmann sanoi pyrkivänsä virsitulkinnoissaan vähäeleisyyteen. Tärkeintä on, että hän saa tulkinnallaan sanottua asiat mahdollisimman puhtaasti. Sama asenne välittyy kaikista Edelmannin tekemisistä sen jälkeen: olkoon kyseessä radiohitti Tähtipölyä (2011) tai Jipun kanssa duetoitu Hector-klassikko Jos sä tahdot niin (2010).

Heittäytyjä Luojan armosta

Laulajana Vesa-Matti Loiri on aina jakanut mielipiteitä. Jotkut pitävät hänen eläytymistään ylitulkintana. Toiset taas rakastavat sitä.

Loiri on aina ollut heittäytyjä – sekä elämässä että taiteessa. Mitä tahansa hän tekeekin, hän hyppää siihen pää edellä. Hullunrohkean omistautumisen ansiosta Loiri on niittänyt mainetta liki kaikessa, mihin hän on ryhtynyt.

Urheilussa Loiri on menestynyt jalka-, käsi- ja vesipallosta nyrkkeilyyn ja biljardiin. Näyttelijänä hän on ansioitunut teatterissa, elokuvissa ja televisiossa. Musiikin saralla hänet tunnetaan paitsi laulajana myös taitavana jazzhuilistina. Loirin huilunsoiton kuljettama 4 + 20 -albumi (1971) on noussut himoituksi keräilylevyksi.

Taiteenlajien sisälläkin skaala on ollut valtaisa. Näyttelijänä Loiri on tehnyt yhtä vakuuttavaa jälkeä Arvo Salon Lapualaisoopperassa kuin Uuno Turhapuro -elokuvissa. Tällä kokoelmalla soivat täysin luontevasti peräkkäin Itkevä huilu (1971) ja Naurava kulkuri (1986).

Syvimmälle musiikkikenttään Loirin levyistä ovat jälkensä jättäneet Eino Leinon runoihin sävellettyjen laulujen tulkinnat. Yhtä luontevasti hän on tulkinnut myös Uuno Kailaan runoja, Hermann Hessen käännettyjä tekstejä ja Oskar Merikannon sävellyksiä.

Vanhemmalla iällä Loirin nosti uuteen suosioon ”Lappi-trilogia”: Ivalo (2006), Inari (2007) ja Kasari (2008) sisältävät suomalaisia pop- ja rock-klassikoita akustisina sovituksina. Laulut iskivät läpi koko kansan. Nuoremmat kuuntelijat samastuivat heille tuttuihin kappaleisiin, joihin Loirin karismaattinen tulkinta puhkui väkevää elämänmakua. Vanhemmat taas heräsivät huomaamaan, miten koskettavia kappaleita uuden sukupolven radiohittien pinnan alta paljastui, kun niiden yltä oli riisuttu moderni kuorrutus.

Rauhoittumisen paikka

Kun Loirin riisuttu ja vähäeleinen Lappi-trilogia julkaistiin, sitä verrattiin yhdysvaltalaisen countrylaulaja-lauluntekijä Johnny Cashin (1932–2003) American Recordings -albumisarjaan (1994–2010). Countrylegendan levyt tehtiin tietoisesti laulajan testamentiksi: maineenpalautukseksi vanhalle sankarille, jonka arvo oli päässyt unohtumaan.

Loiri on kaiken aikaa ollut poikkeuksellisen kunnioitetussa asemassa suomalaisessa viihde- ja taidemaailmassa. Viime vuosien aikana hän on kuitenkin yllättäen noussut artistiksi, joka täyttää telttoja rockfestivaaleilla ja saa nuoren polven musiikintekijät vaikenemaan kunnioituksesta.

Joukkohurmoksen rinnalla on mielenkiintoista, että mitä lähemmäs Loirin levytysuralla tullaan tätä päivää, sitä syvempi seesteisyys hänen musiikistaan kumpuaa. Tavallaan hänen kasvutarinansa kulkee samaa reittiä kuin Samuli Edelmannilla, vaikka miesten elämäntarinat ja musiikilliset urat ovat lähteneet täysin eri pisteistä.

Molemmat taiteilijat ovat saaneet yleisön itkemään sekä naurusta että liikutuksesta. Nyt heidän lauluistaan huokuu tietty tyyneys, eletyn elämän viisaus ja henkinen rauha. Mitä levottomammaksi elämänrytmi käy, sitä enemmän ihminen tuntee kaipuuta pysähtyä noiden ikuisten arvojen äärelle. Jos niin huomaa tekevänsä jopa keskellä radion ohjelmavirtaa, silloin artisti on tehnyt jotakin kestävää.

Janne Flinkkilä
vapaa toimittaja ja tietokirjailija

Tilaa upea uutuuskokoelma Loiri & Edelmann – Kohtaamisia Valittujen Palojen verkkokaupasta.