Matkailu | Valitut Palat

Matkailu

Linnanmäki avaa entistä ehompana

Luo: 04/20/2016 - 15:30

Suomen vanhin ja suosituin huvipuisto Linnanmäki esittelee kesäkaudelle 2016 useita harkittuja uudistuksia, joiden tavoitteena on huvipuiston viihtyisyyden parantaminen.

-Fokus on huvipuiston ilmeen uudistamisessa ja palvelujen parantamisessa, sanoi Linnanmäkeä pyörittävän Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtaja Pia Adlivankin esitellessään kesäkauden 2016 uutuuksia tiedotusvälineille tiistaina 19. huhtikuuta.

Välimeren syleilyssä

Luo: 03/23/2016 - 11:00

Monemvasian saarikaupungin alempi osa on täplikkäiden ja raidallisten petojen seutua. Kymmenet katukissat kuljeskelevat pitkin kivisiä kujia ja talojen välissä mutkittelevia pieniä portaikkoja. Paistetun saganaki-juuston ja tuoreiden yrttien tuoksut leijailevat tavernoista, joiden liepeille kissat kokoontuvat herkkupalojen toivossa.

Turisteilta liikenee silloin tällöin suupala tai pari, samoin kuin tavernojen sydämellisiltä tarjoilijoilta, joilla on tapana jättää ruoantähteet kissoille. Soula Kastanias on kuitenkin ainoa, joka tulee tänne varta vasten ruokkimaan kulkukissoja.

Viinireitin varrella

Luo: 01/19/2016 - 10:00

Portugalin taianomaisen Alentejon kumpuilevassa maastossa tapaan vanhan ystävän ja löydän elämäni parasta ruokaa ja juomaa.

Hämmästyttävintä Lissabonin lentoasemalle saapumisessa on se, kuinka nopeasti huomaa olevansa keskellä maaseutua, kun lähtee ajamaan autolla etelään. Saavuin Portugaliin lauhana lokakuun aamuna. Vastassa oli vanha ystäväni Martin Earl.

Varsova nousi tuhkasta

Luo: 11/05/2015 - 10:15

Vaikeasta menneisyydestä huolimatta siitä on kuoriutunut eläväinen, moderni kaupunki.

On kylmä ja harmaa helmikuun päivä vuonna 1979 Puolan pääkaupungissa Varsovassa. Minut johdatetaan huoneeseen, jossa mies istuu pöydän ääressä. Pöydällä on vain puhelin. Pyydän virkailijalta lisäaikaa viisumilleni.

Oktoberfest: Sinut on kutsuttu maailman suurimmille olutjuhlille

Luo: 09/18/2015 - 09:15

Münchenin Oktoberfest on ainutlaatuinen juhla, joka houkuttelee Saksaan vieraita eri puolilta maailmaa. Ennen kuin kumoat ensimmäisen tuopillisen, sinun on kuitenkin hyvä tietää muutama asia maailman suurimmasta olutfestivaalista.

Ensimmäinen Oktoberfest juhlisti Baijerin kruununprinssi Ludvigin avioliittoa prinsessa Therese von Sachsen-Hildburghausenin kanssa vuonna 1810.

Vilkas, viehkeä Bratislava

Luo: 01/26/2015 - 10:00

Slovakian historiallinen pääkaupunki on varsinainen löytö. Se on kuin Wien, mutta hintataso on aivan toinen.

Seisomme Tonavan, tuon säveltäjä Straussin "kaunoisen" rantapenkereellä. Seudun läpi kulki muinoin tärkeä meripihkan kauppareitti Itämereltä Välimerelle ja Adrianmerelle. Maaliskuun iltapäivä on aurinkoinen ja vuodenaikaan nähden tavattoman lämmin.

Amerikan ostosparatiisi

Luo: 10/11/2013 - 11:48

Vuosittain lähes 40 miljoonaa innokasta shoppailijaa rientää valtavaan Mall of America -ostoskeskukseen tekemään ostoksia sydämensä kyllyydestä. Nyt kuulet, miksi.

Romantikoilla on Pariisi. Seikkailijoilla on Mount Everest. Shoppailijoilla on Mall of America.

Valon ja ilon Pietari

Luo: 06/04/2013 - 11:14

Uudistuneessa kaupungissa riittää nähtävää ja koettavaa.

”Tule sinäkin tanssimaan!” nuori mies huutaa minulle pauhaavan musiikin yli. Hoikalla miehellä on yllään kirkkaanpunainen tonttupuku, joka on aivan liian suuri hänelle. Sitten hän johdattaa minut käsiään heiluttelevien juhlijoiden joukkoon. Kaikilla on hassut asut.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Matkailu